Republic – merkkisten kuorma-autojen valmistus aloitettiin v. 1912 yhtiössä, jonka nimi oli Alma Motor Truck Company Of Alma, Michigan. Yhtiön nimeksi otettiin v. 1914 Republic Motor Truck Co, Alma, Michigan. Tämä uusittu yhtiö toi nopeassa tahdissa markkinoille nokallisen mallisarjan, jonka suurin ajokki oli kantavuudeltaan 3150 kg. Vuonna 1915 mallistoon kuului kolme akselivetoista- ja kaksi ketjuvetoista kuorma-autoa.
Ensimmäisten mallien voimanlähteenä oli Lycoming, Waukeshan tai Continental (kuten VetKU ry:n autossa) – bensiinimoottorit. Kaksilohkoisen moottorin vesipumppu ja magneetto ovat samalla akselilla, jolta myös hihnavetoinen tuuletin saa käyttövoimansa. Käynnistämisen helpottamiseksi moottorin kannessa on ryyppymaljat jokaista sylinteriä varten.
Taka-akselina oli sisäpuolisin hammaskehin varustettu Torbensen.
Vuonna 1917 yhtiön vuosituotanto oli jo kasvanut yli 10 000 kuorma-autoon. Seuraavana vuonna USA:n suurimmaksi kuorma-autonvalmistajaksi kasvaneen yhtiön tuottamia Republic kuorma-autoja oli myyty jo yhteensä 30 000 kpl 1300:n jälleenmyyjän toimesta. 1920-luvun alkaessa taloudelliset vaikeudet supistivat yhtiön tuotantoa huomattavassa määrin.
Raskain Republic -kuorma-automalli on 1925 valmistusohjelmaan sisältynyt 4-tonninen, 165 tuuman akselivälinen malli 20. Tässä oli 32.4 hv:n Continental L-4 moottori. Takana 36 x 10 ja edessä 36 x 5 solukumipäällysteiset teräspinnapyörät. Ohjaamo on avonainen, ei tuulilasia tai katetta, sivuovista puhumattakaan. Siellä on kuitenkin kaikki tarpeelliset hallintalaitteet: ohjauspyörä, kolme poljinta, vaihdekeppi ja käsijarrunvipu sekä tietenkin myös maadoitusnappula moottorin pysäyttämiseksi. Ohjauspyörässä on tukevat ’viikset’ sytytysennakon ja käsikaasun säätämistä varten.
Republic kuorma-autot erottuivat keltaisista koreistaan ja muista silmiinpistävän värisistä rungoistaan ja hyteistään.
Vuonna 1929 Republic sulautui American LaFrance Truck Co -yhtiöön, ottaen kaupalliseksi nimekseen LaFrance-Republic Corporation. Tämän jälkeen ei alkuperäisellä Republic merkillä kuorma-autoja enää valmistettu.
Suomeen Republic autojen maahantuontia ja kokoonpanoa hoiti Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta rl (S.O.K.), mistä johtuen niitä esiintyikin varsin runsaasti eri Osuuskauppojen tavarankuljetuksissa.
Turun Osuuskaupan autosta on säilynyt Automobiilin tarkastuskirja vuonna 1921 suoritetusta katsastuksesta.
Vetkun Republic 20 vm. 1920
Teknisiä tietoja: | ||
---|---|---|
Valmistenumero (rungon vasemmanpuoleisessa etu”sarvessa”: | 20 * 2877. | |
Akseliväli | 165″ | |
Etujouset | 8 lehteä/ ~45″ | |
Takajouset | 13 lehteä/ ~52″ | |
Moottori | Continental E4 | N:o 17974 E 4 date: 4 1/2 |
Kaasutin | Stromberg | |
Vetopyörästö, kotelon takaosasaan on valettuna seuraavat tiedot: | Pat.July 14.1908, | July 16. 1912 |
Vetkun Republicin vaiheita
Republicin jäänteet kaivoivat Helsingin Leppävaarassa saven alta silloiset ”alkumobilistit” K-L Bremer & kumppanit jo vuonna 1958. Romukaupan tarhassa oli sulatukseen lähdössä 7 – 8 muutakin umpikumirenkaista kuorma-auton runkoa, joista kuitenkin vain tämä yksilö pelastettiin. Innostuneet ajoneuvohistorian tallentajat kunnostivat auton ajokuntoon ja varmistivat näin sen säilymisen. MOBILISTI -lehden artikkeli valaisee Republicin myöhempiä vaiheita. Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n hankittua auton omistukseensa, alkoi ajokin systemaattinen entisöintiprojekti, tavoitteena tietenkin mahdollisimman tarkoin alkuperäistä vastaava rakenne ja -väritys. Auto sai suht. rauhassa talvehtia Paippislaisessa liiterissä, mutta kevään tullen oli rauha mennyttä.
Republicilla ajeltiin kesien 1998 ja 1999 aikana useampiakin ”koeajoja”, mm. Euroopan liikenneministereiden kokouksen ohjelmaksi järjestetyssä näytöksessä Helsingin kaduilla, ”VetKun” Satakunnan Keikalla Hyvinkäällä, S.O.K:n kauppiaspäivillä Laajasalossa, SA-HK:n 40 -vuotis retkeilyajoissa Korsossa, Tielaitos 200 vuotta -juhlatilaisuudessa Turussa, Hyrylän Truckers Festivaaleilla, EM Truck Racing -kisoissa Alastarolla ja niin edelleen. Auton jäähdytin vuoti kuin harva seula. Ongelmia ilmeni myös milloin polttoaineen saannissa, milloin magneeton akselin kiinnityksissä tai vaihteiden kytkeytymisessä. Vaihteiston mahtava öljyvuoto jätti jokaiseen pysähdyspaikkaan ikävän käyntikortin.
Korsolainen rahtari Markku T Koskinen (leipänsä edestä Victor Ekin miehiä -ajelee useimmiten Ford AA/1932:lla), kunnosti talven 98/99 aikana Republicin vaihteiston. Raimo Stenvall ystävällisesti tarjosi Hyrylästä hallitilaansa ja paljon muutakin apua. Monta pitkää iltaa ja viikonvaihdetta siinä hurahti, varsinkin, kun kytkinakselikin oli välillä hieman ”kadoksissa”. Kevääseen mennessä laatikko oli kuitenkin saanut sekä uudet laakerit, uuden sivuakselin, että uudet öljytiivisteet. Monilevyinen kytkinpakka oli omalla tavallaan konstikas koottava.
Eihän sitä vanhusta voi rangaista ajelemalla satoja kilometrejä, siksi Veikko ”Wexi” Hoppula hankki suhteillaan Republicin kuljetukseen soveltuvan vaihtolavan. Lava oli kuitenkin melko huonokuntoinen, joten taas tarvittiin Koskisen Markun apua. Markku teki Stenvallin verstaalla lavaan uuden etupäädyn, asensi Nurmijärveläisen H&L Autovarustelukeskus Henri Santaluodon lahjoittamat kuormansidontalenkit, paikkasi pahemmin pehmenneet pohjapalkit ja muuta pientä. Raimo Stenvall hoiteli lavan hiekkapuhallukseen ja maalaukseen. Kyllä Republicin nyt kelpaa!
Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n hallitus teki päätöksen auton kunnostustyön aloittamisesta syksyllä 1999, kun rahaakin oli saatu riittävästi kerättyä (lue kerjättyä) sekä jäsenistöltä, että muilta toimintaamme tukevilta tahoilta. Erityiskiitoksen ansaitsee SOK, joka ymmärrettävästä syystä tuntee sympatiaa tätä arvokasta vanhusta kohtaan ja lahjoitti kunnostusrahastoomme tuntuvan 2000 mk:n ”stipendin”. Useat kymmenet yksittäiset jäsenemme osallistuivat myös kiitettävästi kolehdin kartuttamiseen.
Autoentisöinnin veteraani Nousiaisista, Reino Krouvila, sai kunnian ryhtyä ehostamaan vanhusta.
à la Reino Krouvila / Nousiaisten Autohävittämö
Purkutyöt aloitettiin vk 48/1999. Ja sitten itse asiaan, tammikuussa 2000:
- Runko paikattiin (yläpinnassa suuria polttoleikattuja reikiä), niitit kiristettiin.
- Valmistettiin osa uusia niittejä, joilla niitattiin astinlautojen kannatinrautoja.
- Takajousien korjaus. (Toinen jousipakka valmistettiin uusi, koska entinen oli 2,5 cm lyhyempi ja koottu keskenään erilaisista lehdistä). Autojousi Oy.
- Uudet jousentapin helat valmistettiin. Raskone Oy Tampere.
- Pyöränvanteiden sivut ”sorvattiin” suoriksi pyörittämällä pyörää kulmahiomakoneen kiveä vasten.
- Rungon oikaisu: Runko havaittiin n. 2,5 cm:n verran painuneen notkolle. (Menetelmänä tunkki – rautapalkki – ”kuumia”).
- Pyörien napakupit paikattiin sisäpuolelta hopeajuotoksella ja tasattiin sorvissa.
- Alusta siirrettiin hiekkapuhallukseen ja maalaukseen TL Uusikartano Lieto. Pintavärin sävy RAL 1006.
- Moottorin toinen sylinteriryhmä irrotettu ja paikattu keinometallilla, koska jäähdytysneste vuoti sylinteriin imuaukon kautta.
- Kaikki ”irto-osat” hiekkapuhallettu ja puhdistettu.
- Öljypohjan ym. pultit puhdistettu ja osa uusittu.
- Moottori maalattu. 1. kerros pensselimaalaus, pinta ruikulla. Maali: Kirjo 9274 peltikattomaali.
- Etulokasuojat ja astinlaudat paikattu, sovitettu ja toimitettu maalaukseen.
- Vesipumppu ja tuuletin purettu.
- Vesipumpun laakerit vaihdettu kuulalaakereiksi.
- Moottorin kiinnityspultit uusittu 19 mm. (Kaikki muut tekniikan pultit säilytettiin tuumamittaisina) Istuimen ja lattian pultit mm – mitoituksella.
- Kaikki puuosat tehty koivupuusta alkuperäisen mallin mukaan.
- Pakosarjan ja pakoputken tiivisteet valmistettu klinkeriitistä.
- Pakosarjan pultit ja mutterit tehty ½” UCN.
- Kaasuttimen osat lasikuulapuhallettu, kunnostettu ja kiillotettu.
- Moottorin ja vaihteiston kilvet maalattu, kiillotettu ja niitattu paikoilleen.
- Istuimet verhoilijalle. Istuimen runko-osa kiinnitetty auton runkoon.
- Käsikaasun ja sytytysennakon säätövivut kunnostettu, uusi tehty pronssista.
- Polttoainesäiliö valmistettu uusi 1 mm:n vahvuisesta kuparilevystä.
Muita apuvoimia:
- Hiekkapuhallukset: Esko Tölki
- Puuseppä: Matti Veräjänkorva
- Maalaukset: Kauko Kaistamo (maalaamo)
- Sorvaukset: Jukka Viitasalo (koneistamo)
- Kilvet, raidat, nimet: Kyösti Mäntylä (Taidemainos)
- Verhoilut: Reijo Kulmala (Classik)
Muita Republic kuorma-autoja
Turkulainen museoautoharrastaja Juha Kaitanen on arkistoinut tietoja varsinaissuomalaisista Republic kuorma-autoista ja niiden omistajista:
Valmistenumero | Omistaja | Vuosimalli | Hv | Tilastoimisvuosi |
---|---|---|---|---|
Laitilan Osuuskauppa r.l. | 1919 | 30 | ||
Satakunnan Osuuskauppa | 1919 | 38 | 1921 | |
Alastaron Osuuskauppa | 1920 | 15 | 1920 | |
Osuuskauppa r.l. | 1920 | 36 | 1922 | |
Kosken Osuuskauppa | 1920 | 32 | 1922 | |
Maapohja Osuusliike | 1920 | 36 | 1922 | |
Laaksonen August | 1921 | 40 | 1921 | |
Kiskon & Suomusjärven Osuusmeijeri | 1921 | 40 | 1921 | |
5079 | Salon Seudun Osuuskauppa r.l. | 1920 | 36 | 1921 |
5079 | Salon Seudun Osuuskauppa r.l. | 1920 | 35 | 1923 |
6331 | Salon Seudun Osuuskauppa r.l. | 35 | 1923 | |
10486 | Salon Seudun Osuuskauppa r.l. | 32 | 1921 |
Republic -kuorma-autot Vaasan läänin rekisteritietojen mukaan (koonnut Niilo Säntti):
Valm.nro. | Merkitty | Laji | Rek.nro. | Poistettu rek | Moottori nro. | Omistaja | Osoite |
69885 | 14.7.1922 | KA | VA-93 | 22.1.1929 | 97052 | Vasa Ångbakeri | Vasa |
69890 | 14.7.1922 | KA | VA-98 | VA-98 | Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Vaasa | |
69914 | 15.11.1922 | KA | VA-197 | 30.5.1928 | 20352C2 | Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Vaasa |
69941 | 28.6.1923 | KA | VA-322 | 4.10.1929 | 11921 | Valtin Hiiva- ja Alkohoolitehdas | Mustasaari |
70058 | 15.7.1922 | KA | VA-135 | 3582 | K-P Osuuskauppa | Kokkola | |
70128 | 7.8.1922 | KA | VA-53 | 2.1.1924 | 20039 | Karstulan Auto Oy | Karstula |
70160 | 23.8.1922 | KA | VA-156 | 98977 | Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Jyväskylä | |
70367 | 14.5.1924 | KA | VA-475 | 23.1.1925 | 16590 | Suomen Sokeri Oy | Vaasa |
70400 | 18.6.1924 | KA | VA-607 | 1.11.1928 | 19965 | Leikas | Laihia |
75260 | 17.3.1950 | KA | VI-286 | 1.12.1953 | ASD2243 | Ahopelto | Lapua |
Oulun seudulla käytettyjen Republicien tietoja. Taltioinut Reijo Valta:
Rek.tunnus | Oulu-3 | Oulu-10 | Oulu-25 | Oulu-31 | Oulu-37 |
---|---|---|---|---|---|
Omistaja | SOK Oulussa -osoite Keskuskatu | Uleå Oy | Oulun kaupunki Haltija Rakennuskonttori | Rantsilan ja Kestilän osuuskaupat -osoite Rantsila | Pudasjärven osuuskauppa r.l. |
Tyyppi | Kuorma-auto | Lastivaunu | Kuorma-auto | Kuorma-auto | Kuorma-auto |
Merkki / malli | Republic 11 | Republic | Republic 19 | Republic 19 | Republic 19 |
Tehtaannumero | 8938 | 5060 | 5030, valmistusvuosi 1920 | 5051 | |
Paino | 1500 kg | 2500 kg | 2500 kg | 2500 kg | |
Kantavuus | 1500 kg | 2500 kg | 2500 kg | 2500 kg | |
Hv | 36 | 36 | 36 | 40 | |
Syl. | 4 | 4 | 4 | ||
pit x lev x kork | 5,6 m x 1,8 m x 1,72 m | 5,90m x 5,90m x 1,80m | 5,90m x 1,82m x 2,40m, Tavaralavan koko 3,5 x 1,8m | 5,8m x 1,85m x 1,85m, Tavaralavan koko pituus 3,5m | |
Etupyörät | 34×3” | 37×4” | 37×4” | 37×4” | |
Takapyörät | 34×4” | 37×7” | 37×7” | 37×7” | |
Nopeus | 30 km/h | 30 km/h | 30 km/h | ||
Ilmoitettu | 29.5.1920 | 31.8.1920 | 23.9.1920 | 25.4.1921 | 14.5.1921 |
Tarkastettu | 27.4.1921 | 23.4.1921 | 27.4.1921 | 12.5.1921 | |
Arvolause | On täysin hyvässä kunnossa | On täysin hyvässä kunnossa | On täysin hyvässä kunnossa | On täysin hyvässä kunnossa |
Rek.tunnus | Oulu-38 | Oulu-45 | Oulu-46 | Oulu-63 | Oulu-66 |
---|---|---|---|---|---|
Omistaja | Kuusamon osuuskauppa r.l. | Taivalkosken osuuskauppa | Kestilän ja Rantsilan osuuskaupat -osoite Kestilä | Siikajoen osuuskauppa kuorma-auto | Pudasjärven osuuskauppa |
Tyyppi | Kuorma-auto | Kuorma-auto | Kuorma-auto | Kuorma-auto | |
Merkki / malli | Republic 19 | Republic 19 | Republic 11 | Republic 11 | Republic 10 |
Tehtaannumero | 6628 | 6619 | 8939, valmistusvuosi 1919 | 10491 | 16588 |
Paino | 2500 kg | 1800 kg | 1000 kg | ||
Kantavuus | 2500 kg | 1500 kg | 1500 kg | 1000 kg | |
Hv | 40 | 40 | 36 | 34 | 32 |
Syl. | 4 | 4 | 4 | 4 | 4 |
pit x lev x kork | 5,90m x 1,86m x 1,80m | 5,9m x 1,86m x 1,8m | 5,60m x 1,80m x 1,72m, tavaralavan koko 3,3m x 1,5m | 5,60 m x 1,80 m x 1,72 m | 5,15m x 1,80m x 1,80m |
Etupyörät | 37×4” | 37×4” | 34×3½” | 35×3½” | 36×6” |
Takapyörät | 37×7” | 37×7” | 34×5 | 35×5” | 35×4” |
Nopeus | 30 km/h | 30 km/h | 30 km/h | 30 km/h | 30 km/h |
Ilmoitettu | 31.5.1921 | 23.5.1921 | 30.5.1921 | 6.8.1921 | |
Tarkastettu | 13.5.1921 | 23.5.1921 | 24.5.1921 | 19.7.1921 | 24.8.1921 |
Arvolause | On täysin hyvässä kunnossa | On täysin hyvässä kunnossa | On täysin hyvässä kunnossa | On kunnossa |