Teksti: Veikko Hoppula
Oy Suomen Autoteollisuus Ab, Helsingin Fleminginkadulla 1.4.1931 toimintansa aloittanut autotehdas, oli jo vuoteen 1935 mennessä vakiinnuttanut asemansa suomalaisten linja-autoliikennöitsijöiden hovihankkijana. Tuotteeseen luotettiin, etenkin, kun epävarmaksi koetun kotimaisen Olympian sijaan auto alettiin varustaa maineikkaalla amerikkalaisella Hercules -moottorilla. Korinvalmistuksen osaamista tehtaalla oli hallussaan jo ajalta ennen yhtiön perustamista, olivathan autotehtaan syntyessä eräät siihen liitetyistä yrityksistä toimineet koritehtaana 1920-luvun alkupuolelta asti.
”Yleisö pitää siitä miellyttävän ulkoasun, varman ja tasaisen käynnin, tilavuutensa ja mukavuutensa takia – ohjaajat sen hyvien ajo-ominaisuuksien – linja-auton omistajat sen voimakkuuden, huokeitten käyttökustannusten ja ’kansan suosion’ takia.”
Lehtimainoksen hehkutusta
Oy Suomen Autoteollisuus Ab:lla oli oma osasto vuoden 1935 Suurmessuilla juuri valmistuneessa Helsingin Messuhallissa. Osastolla messuvieraille, muiden muassa presidentti P. E. Svinhufvudille, ja varmaan myös liikennöitsijä Hjalmar Holmströmille esiteltiin juuri näitä autoja.
Auton historiallista taustaa kartoittaaksemme kävimme haastattelemassa loviisalaisia DI Torolf Holmströmiä sekä Oy Hj. Holmström Ab:n korjaamolla toiminutta Pentti Vihreäluotoa. Sture Palmgren toimi ”paikallisoppaana”.
Linja-autoliikennettä itäisellä Uudellamaalla
Loviisan liike-elämän merkittäviin vaikuttajiin kuului naapuripitäjä Pernajassa 1891 syntynyt kalastajan poika Hjalmar Holmström, joka merellistä rannikkoliikennettä 1910-luvulla harjoitettuaan asettui kaupunkiin ja alkoi siellä pitää elokuvateatteri Bio Sylviaa ja yleistä saunaa nimeltä Loviisan Uusi Kylpylä. Suolatorin itälaidalla vuosina 1929-36 toimineessa kylpylässä annettiin mutakylpyjä, johon tarkoitukseen mutaa nostettiin Loviisanlahden pohjasta Kompass-nimisellä aluksella.
Vuonna 1924 Hjalmar Holmström ja hänen appensa Emil Randelin perustivat Loviisan ensimmäisen linja-autoliikenne -yrityksen, joka ajan myötä kasvoi Uudellamaalla hyvinkin merkittäväksi toimijaksi Oy Hj. Holmström Ab:ksi. Holmström lunasti Randelinin osuuden itselleen 1931, jolloin kalustossa otettiin käyttöön uusi punaruskea-kermankeltainen-oranssi -väritys.
Yhtiön kalusto käsitti 14 linja-autoa vuonna 1935, jolloin Holmström tilasi ensimmäisen Sisunsa, silloisten arvioiden mukaan todellisen loistoluokan linjurin. SH-4 tyyppisessä autossa oli 27 matkustajapaikkaa, kardiinit ikkunoissa, tavarateline katolla ja koukut polkupyörien kuljetusta varten perässä. Tunnuksella U-3948 rekisteröity linja-auto sai kylkeensä numeron 12. Autolla liikennöitiin pääasiallisesti Helsingin ja Loviisan sekä Helsingin ja Kotkan välillä.
Valtio otti – sota vei
1939 Suomi joutui sotaan Neuvostoliiton kanssa, ja tämä Sisu pakko-otettiin puolustuslaitoksen käyttöön, kuten viisitoista muutakin linjuria Holmströmiltä. Sotaan eivät kelvanneet heikkokuntoiset tai muuten huonosti soveltuvat autot, vaan luovutettava kalusto oli teknisesti parhaasta päästä. Talvisodan aikana tämä lähtiessään tyylikäs linja-auto palveli Karjalan Kannaksella ambulanssina ja joukkojenkuljetusautona, kunnes sen kori tuhoutui niin pahoin, että se jouduttiin purkamaan pois.
Omistajien muistaman mukaan jonkun SA-korjaamon toimesta auto muutettiin kuorma-autoksi asentamalla rungolle jonkun muun auton ohjaamo ja puurakenteinen lava. Puukaasulaitteet asennettiin niin, että repsikan puoleiseen lavan kulmaukseen jätettiin lovi, mihin häkäpönttö sijoitettiin. Auton rikkoontunut vaihteisto korvattiin toisella. Tilalle löydetty vaihdelaatikko oli alkuperäistä paljon pitempi, eikä se olisi mahtunut paikalleen, ellei yhtä rungon poikittaispalkkia olisi ensin polttoleikattu tieltä pois. Näyttipä suomalaisauton runko kestävän rankkaa käyttöä vähän riisuttunakin.
Välirauhan aikana Sisu siirrettiin reserviin, mutta joutui taas tosi toimiin uusien sotatoimien käynnistyttyä vuonna 1941. Jatkosodassa se palveli tykistöä useilla rintamilla. Sen kunniakkaaksi osaksi tuli kuulua ”kolmen kannaksen koukkaajiin”, millä tarkoitettiin 8. Divisioonaa. Siihen kuuluivat jalkaväkenä varusmiesikäisistä sotilaista kootut JR 4 ja JR 24 (tjugofyran), sekä reserviläisistä koottu JR 45, kenttätykistöstä KTR 11 ja lisäksi eräitä muita osastoja.
Jatkosodan syttyessä joukot olivat Haminan ja vanhan rajan välissä osallistuen Karjalan kannaksella suomalaisten ensihyökkäyksiin sekä taistelupitoisiin tiedusteluihin. Seuraavaksi 8.D siirrettiin Maaselän kannakselle valtaamaan Suurpohjaa ja Karjalan Maaselkää. Asemasodan aikana 8.D komennettiin vielä Aunuksen kannakselle, jossa se Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkaessa oli Syvärin rintamalla, ja vetäytyi viivytystaistelun avulla kohti Suomea.
Hyötykäyttöä vielä vuosikymmenet
Sodan päätyttyä kuorma-auto, tai paremminkin sen jäännökset, palautettiin Holmströmille Loviisaan. Auto kunnostettiin omalla korjaamolla, ja se otettiin käyttöön yhtiön sisäiseen liikenteeseen.
Sture Palmgren muistaa hyvin Loviisan kaduilla usein nähdyn Holmströmin ”talkkarin auton”, jolla yhtiön tukikohtiin kuljetettiin tarvikkeita, renkaita ja öljyjä. Korjaamon monen moiset kuljetukset, joskus hinauksetkin, kaipasivat usein järeämpää kuljetuskalustoa. Siihen tarkoitukseen tämä kuorma-auto soveltui erinomaisen hyvin. Talvikaudella auto oli lumen ajossa, kun konttorirakennuksen sisäpiha piti saada vapaaksi lumikasoista. Pihalle ajettiin kadulta matalan porttikäytävän, eli ”tunnelin” tai ”kongin” kautta.
Kaksi vuosikymmentä Sisu SH-4 ehti palvella Oy Hj. Holmström Ab:ta kuorma-autona, kunnes se korvattiin uudemmalla autolla ja poistettiin rekisteristä 15.7.1966. Ajettuja kilometrejä oli kertynyt pitkälti toista miljoonaa, minkä auton valmistaja oli huomioinut luovuttamalla jäähdyttimen säleikköön kiinnitettäväksi harvinaisen miljoonamerkin.
Auton historiallisen erityisarvon vuoksi Oy Suomen Autoteollisuus Ab hankki sen omistukseensa melko pian käytöstä poistamisen jälkeen.
Mannekiinina
Sisun markkinointi- ja palveluverkostoa rakennettiin 1970-luvun lopulla entistä tehokkaammaksi. Uusia toimintakeskuksia avattiin useille paikkakunnille, yksi keskeisemmistä Tampereen Vehmaisiin, kun piirimyyntisopimus Pekka Mäkisen Rengaskonttori Oy:n kanssa päättyi. Oy Suomen Autoteollisuus Ab osti 1977 Kaukajärven rantamaisemista entisen konepajan kiinteistön ryhtyen muuttamaan sitä raskaan kaluston myynti- ja korjaamokäyttöön soveltuvaksi.
Vanhimpiin ajokuntoisiin Sisuihin lukeutuva SH-4 oli sopivasti samoihin aikoihin saanut uuden omistajansa toimesta kohtuullisen siistin ulkomuodon, ja se oli maalattu alkuperäisiin Hj. Holmström Oy:n väreihin. Viiden kymmenen vuoden ikää lähenevä autovanhus tuotiin ”tähtiesiintyjäksi” talon avajaisiin ja samoille sijoilleen myyntihallin kulmaukseen se sai jäädä pidemmäksikin aikaa. Jonkin verran autoa käytettiin myös muissa myyntipisteissä, kun näissä haluttiin esitellä Sisua, joka vielä puolen vuosisadan iässäkin on vireä liikkumaan. Aikanaan se kuitenkin siirrettiin säilytykseen Karjaan tehtaan ”museo-osaston” alatalliin muiden tallentamisen arvoisiksi koettujen yksilöiden seuraksi. Pitkään eläteltiin hiljaista toivetta autotehtaan historiaa esittelevästä näyttelystä, mutta vuosien mittaan tapahtuneet muutokset yhtiön toiminnassa siirsivät hankkeen toteutumista yhä kauemmas.
Vetkuko pelastaisi vanhuksen?
Vanhojen hyötyajoneuvojen ja niihin liittyvän perinnetiedon tallentamiseen keskittyneet harrastajat tulivat mukaan kuvioon pitkäaikaisen Sisu-yhteistyön ansiosta. Vuonna 1987 perustettu Veteraanikuorma-autoseura oli ehtinyt hankkia arvostusta Suomen ainoan, ja maailmanlaajuisestikin erittäin harvinaisen Republic 20 -kuorma-auton laadukkaasta entisöinnistä, historian selvittämisestä ja arvokkaasta esillepanosta.
Kotimaista valmistetta olevien kuorma-autojen perinnetallennusta edistämään oli seuran alajaostoksi perustettu Vanhat Sisut ja Vanajat -merkkikerho, jonka toimintaa Vetkun kannatusjäsen, Oy Sisu Auto Ab, oli pitkään monin tavoin tukenut. Kerhon aktiivinen linkkimies, juankoskelainen Hannu Kettunen on itse omalla esimerkillään näyttänyt, mitä yksikin harrastaja voi saada aikaan kun sydämellään asiaansa paneutuu. Hänen omasta kokoelmastaan löytyy laaja otanta suomalaista hyötyajoneuvohistoriaa.
Tuntui siis luonnolliselta, että Sisu Auton viestintäpäällikkö Hannu Kuosmanen kääntyi juuri Vetkun puoleen, kun vuonna 2004 tuli ajankohtaiseksi suunnitella, miten karjaalaisessa säilytyshallissa hiljaiseloa viettävä vuoden 1935 mallinen Sisu SH-4 saataisiin laadukkaasti entistetyksi, ja myös arvonsa mukaisesti esille. Muutaman epävirallisen keskustelutuokion ja Vetkun hallituksen päätöksen jälkeen strategiaksi sovittiin, että esitetään auton luovuttamista seuralle entisöinti- ja säilytystarkoitukseen joko lahjoituksena tai nimellisellä kauppasummalla.
Esityskirje, jossa ehdotettiin myös luovuttajan osallistumista entistämisprojektista sekä auton myöhemmästä säilyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin, lähetettiin Vetkun puheenjohtajan allekirjoittamana vuoden 2004 syyskokouksen jälkeen. Puolin ja toisin asia jäi hautumaan vielä joksikin aikaa. Sisu Auto oli jatkuvien kehittämistoimien pyörteessä ja Vetkun väellä oli riittävästi puuhaa Republicin entisöinnissä.
Toukokuussa 2006 hanke sitten harppasi uudelleen liikkeelle. Sisu Auton johdossa oli tehty päätös Sisu SH-4:n lahjoittamisesta Veteraanikuorma-autoseuralle. Virallinen luovutustilaisuus järjestettiin Logistiikka-Kuljetus 2006 -näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa, jonne Vetku oli SKAL:n pyynnöstä tuottanut muutamia jäseniensä museokuorma-autoja. Myös SH-4 sijoitettiin samalle osastolle.
”Auton luovutus on osa Sisu -kuorma-auton 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Samalla se muistuttaa dynaamista nykypäivää elävän Sisu -kuorma-auton vahvoista juurista ja suomalaisen kuorma-auton pitkästä historiasta”, sanoi Sisu Auton toimitusjohtaja Teppo Raitis luovutuspuheessaan. Veteraanikuorma-autoseuran puolesta auton vastaanottivat puheenjohtaja Veikko Hoppula ja varapuheenjohtaja Jari Ala-Ilomäki.
SH-4:n siirryttyä Vetkun haltuun se sijoitettiin alkajaisiksi Timo Lammisen silmälläpidon alle Tampereen Sisu-myynnin näyttelyhalliin, jossa auto herätti ansaittua huomiota parisen vuotta.
Iskuryhmä kokoon ja entisöinti käyntiin
Veteraanikuorma-autoseuran isosta jäsenmäärästä ei ole suurta apua, kun jäsenistö on ympäri maata, mutta talkootyön tarve yhdessä paikassa. Tämä aiheutti SH-4:n kohtalosta huolestuneille päänvaivaa, kunnes kangasalalainen korjaamoyrittäjä Raimo Mesiranta astui esiin, ja järjesti työtilat isänsä Kalervo Mesirannan autohallista. Tampereen seudun Mobilistien viikkopalaverissa hän sitten ilmoitti, että tarjolla olisi sopivaa terapia-puuhastelua ja lämmin työtila välineineen veloituksetta käytettävissä, mikäli vaan talkoohenkeä löytyy. Oman aikansa Raimo lupasi veloituksetta, vaikka hektinen yrityksen pyörittäminenkin olisi varmaan riittävästi työllistänyt.
Sopiva iskuryhmä valikoitui kuin itsestään. Mesirannan veljesten Raimon ja Karin lisäksi halliin alkoivat syyskuulta 2009 alkaen kokoontua joka maanantai lähes poikkeuksetta hämeenkyröläinen Kauko Välimäki, pälkäneläinen Aarno Kämppi ja tamperelainen Matti Launis. Hyvän yhteistyön voimalla alkoi syntyä näkyvää jälkeä. Miehet jakoivat töitä keskenään sen mukaan, mikä keneltäkin parhaiten sujui. Tehokasta työskentelyä riitti jokaiselle liikenevälle hetkelle. Pian oli lava irrotettuna ja auto yksin kappalein purettuna.
Siinä vaiheessa talkoolaisille paljastui koko totuus auton kunnosta. Voisi melkein sanoa, että vastoin ennakko-odotuksia hyväkuntoista komponenttia ei juuri löytynyt. Välttämättä hankittavien osien lista oli pitkä, ja sitä jaettiin eri tilaisuuksissa alan miesten keskuuteen.
Rahoitustilannekin alkoi huolestuttaa, joten Vetkun hallitus esitti seuran jäsenlehdessä vetoomuksen entisöintikassan kartuttamisesta. Se tehosikin, ja moni kantoi kortensa kekoon rahallisena apuna, jotkut todella huomattavalla panoksella.
Haastetta riitti yksinomaan rungon ruostevaurioissa. Mekaanisella käsikipillä varustettu lava oli osoittautunut liian suureksi rasitteeksi linja-auton alustaksi suunnitellulle rungolle, joten sitä oli vahvisteltu palkkien ulkosyrjään kiinnitetyillä levyillä. Vahvikelevyn ja alkuperäisen runkopalkin väliin oli muodostunut oiva pesä korroosiolle, kun sinne kertynyt vesi ei päässyt poistumaan. Rungon etupään kolarikolhujen korjaaminen, uusien palkkien valmistus ja niittaus sekä koko alustan hiekkapuhallus ja maalaus saatiin aikanaan tehtyä, vaikka hetkittäin syntyi vaikutelma, että tehdessä työ vain lisääntyy.
Puuseppää aina tarvitaan, mutta peltiseppää myös
SA-korjaamon toimesta ”siellä jossakin” Sisun alustan harteilleen saama ohjaamo on jäänyt varmuudella tunnistamatta. Ajan tyylin mukaan se on puukehikko-rakenteinen. Irrotettua hyttiä olikin käsiteltävä varoen, etteivät kehikon lahotessa ilman tukea jääneet peltikuoret rutistuisi entistä hankalammin kunnostettaviksi. Ohjaamon otti kunnostaakseen Arto Rantala, jolla oli aiempaa kokemusta vastaavista puukäsitöistä. Ovirungot sekä hytin sisustus vaneriverhoiluineen syntyivät aikanaan Kauko Välimäen monipuolisilla taidoilla. Samoin monet muut vaativat kohteet, esimerkkinä moottoritilan sivupellit. Sieltä ne tulivat lahjaksi vielä lava-aineetkin, Kaukon varastosta.
Monia kovakouraisia kontakteja kokeneet lokasuojat eivät nekään muotoutuneet alkuperäiseen kuosiinsa ihan pikku silittelyllä. Oli puhki ruostunutta, lekalla oikaistua ja kitillä peitettyä paikkaa. Erinäisten kuumien ja vasaraniskujen sekä koritinakäsittelyjen jälkeen Raimo sai lopulta silitellä Sisun kaarevia muotoja kämmeniään loukkaamatta.
Uutta jäntevyyttä jousipakkoihin ja muutama uusi lehtikin syntyi vuosikymmenten ammattitaidolla kaarinalaisen Autojousi Oy:n pajassa. Kun vielä Jussi Piirto, pohjanmaalainen kauppias Koskuelta lahjoitti autoon uudet takarenkaat ja kurikkalainen Hyväkone Oy eturenkaat, pääsi entisöinnin iskuryhmä aimo harppauksen eteenpäin.
Tekniikan puolella pahimmin kärsineitä osia olivat vetopyörästö ja ohjausvaihde, joista kuoret olivat halki ja laakeroinnit hajalla. Hercules-moottori, Amerikan kuuluisimpia ellei kuuluisin automoottori, kuten Suomen Moottorilehti vuonna 1935 kirjoitti, taisi olla koko projektissa vähiten harmia aiheuttanut osa. Hyvät öljynpaineet ja puristukset omaavana se kaipasi oikeastaan vain jäähdytyskanavien tehokkaan puhdistuksen. Kaikki apulaitteet tietenkin olivat perusteellisen huollon tarpeessa, ja kytkin ja etupään hihnapyörä piti uusia.
Vihdoin valmista
Kesäkuussa 2013, kun Hankoniemen Keikan toista sataa museokuorma-autoa kokoontui Karjaalle Sisu Auto Oy:n tehtaalle, oli liki entiselleen ehostuneen Sisu SH-4:n aika astua esiin. Auton ovet olivat vielä työn alla, mutta se ei himmentänyt tämän ainutlaatuisen historian omaavan hyötyajoneuvon arvokasta olemusta. Ja kun kesä 2015 oli kukkeimmillaan, saatiin Saimaan Keikalla juhlia Sisun uudestisyntymistä ihan virallisesti ja isolla joukolla. Jännityksellä odotamme, missä pääsemme tapaamaan tämän hyvin kuntoutuneen sotaveteraanin tulevissa tapahtumissa.
Tekniset tiedot
Merkki ja malli: Sisu SH-4
Valmistusvuosi: 1935
Valmistusnumero: 536038
Rekisteritunnus: UD-948
Kantavuus: 2750 kg
Omamassa: 3050 kg
Kokonaismassa: 6500 kg
Akseliväli: 4700 mm
Varustelu: Avolava, käsikäyttöinen mekaaninen kippi
Renkaat: 8.25-20/7.50-20
Moottori: Hercules JXD 6-syl. sivuventtiili bensiinimoottori, nestejäädytys
Moottorin tilavuus/teho: 5.24 litr./ 80 hv
Vaihteet: Fuller 5-A-330SP, 5+1 vaihdetta
Vaihteiden välityssuhteet: I, 6.08:1, II, 3.48:1, III, 1.80:1, IV, 1:1, V, 0.77:1, P, 5.96:1.
Jarrut: Nestevälitteiset, seisontajarru kardaaniakselilla
Ohjausvaihde: Kierukka-tappi
Sähkölaitteet: 12 V
Rekisterihistoria: Linja-auto 1935 tunnuksella U-3948, kuorma-auto 1940-41 ja 1945 alkaen edelleen tunnuksella U-3948, 1949 alkaen UD-948, poistettu rekisteristä 15.7.1966. Rekisteröity museoajoneuvoksi 21.7.2015 vanhalla tunnuksella UD-948.
Teksti on julkaistu runsaalla entisöintivaiheen kuvituksella höystettynä Vetkun jäsenlehdessä 2/2015. Lehti on luettavissa lehtiluukku.fi –palvelussa, painetut lehdet ovat jo keräilyharvinaisuuksia.