VETERAANIKUORMA-AUTOSEURA RY:N HISTORIAA

Perustettu nimellä Veteraanikuorma-autojen seura ry, nimenmuutos 22.3.2010.


Veikko Hoppulan alkuperäisteksti on julkaistu v. 2009 Ilkka Heikinheimon toimittamassa SAHK:n 50v-historiikissa
ANNETAANPA VÄLIKAASUA! – 50 vuotta autohistoriallista osaamista.

Alkuperäistekstiä täydennetään vuosittain.

VETKU - PIENESTÄ HARRASTAJAPORUKASTA SUUREKSI KULTTUURIJÄRJESTÖKSI

Suomalaisella kuorma-autoteollisuudella ja ammattiautoilijajärjestöllä merkittävä osuus Vetkun synnyssä

KAL-1_ja_JuhaNorppaRahkola_pOy Sisu Auto Ab:lla edeltäjäyhtiöineen on oma merkittävä sijansa suomalaisen hyötyajoneuvohistorian tallennuksen ja perinteen vaalimisen käynnistymisessä 1980 -luvulla. Oy Sisu Auto Ab lahjoitti vuonna 1984 Suomen Kuorma-autoliitolle kohtuullisen hyvin säilyneen ja alun perin kuorma-autoksi linja-auton rungolle vuonna 1936 valmistetun Sisu SH-6:n. Kuorma-autoliitolle lahjoitus oli varsin mieleinen, olihan auton valmistusvuosi sama kuin liiton edeltäjän Henkilö- ja kuorma- autoliikennöitsijäin liiton perustamisvuosi. Edesmenneen suonenjokelaisen ammattiautoilijan, Jalmari Konttisen perikunnalta peräisin oleva auto käyttökunnostettiin ja rekisteröitiin KAL-1 tunnuksilla Karjaalla ennen sen luovutusta.

”Kuorma-autoliiton tarkoituksena oli alusta alkaen säilyttää monessa suhteessa arvokas auto suomalaisen kuorma-autoliikenteen läpimurron symbolina. Olihan kuorma-auto ajanut tämän Sisun aktiivipalvelusvuosina johtavaksi tavarankuljettajaksi ohittaen hevosen ja junan” kertoi viestintäpäällikkö Juha Norppa-Rahkola. Hän sai myöhemmin tehtäväkseen selvittää mahdollisuudet järjestäytyneen kuljetuskulttuurin perinnetallennuksen käynnistämiseksi, kun KAL:ssa virisi ajatus saattaa vanhoja kuorma-autoja harrastavat jäsenensä yhteen.
”Ajatusta erillisen yhdistyksen perustamisesta vauhditti liiton 50-vuotisjuhlien yhteydessä Espoon Otaniemessä kesäkuun 26-29. päivinä 1986 järjestetty veteraanikuorma-autojen esiintyminen. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen valtakunnallinen veteraanikuorma-autonäyttely Suomessa. Paraatiajo Espoosta halki Helsingin keskustan herätti paljon huomiota niin lehdistössä kuin kadulla liikkuvassa yleisössäkin. Monet liiton jäsenistä alkoivat haikailla ’sitä ensimmäistä kuorma-autoaan’ ja samanhenkistä harrastajapiiriä”, muisteli Norppa-Rahkola.

SKAL_arkisto_pSaatuaan vahvaa taustatukea mm. Kai Lauri Bremeriltä ja Olavi Salliselta Norppa-Rahkola esitti Ammattiautoilija-lehdessä yleisen kutsun saapua perustamaan vanhojen kuorma-autojen harrastajien seuraa Kuopion jäähallin kahvioon lauantaina kesäkuun 6. päivänä 1987 kello 16.00. Ajan ja paikan valintaan vaikutti kyseisenä viikonloppuna Kuopiossa pidettävä Suomen Kuorma-autoliiton liittokokous. Jo alusta alkaen KAL:n tarkoituksena oli koota yhteen kaikki vanhojen kuorma-autojen harrastajat rajaamatta jäsenyyttä esimerkiksi ammattimaiseen kuorma-autoliikenteeseen tai liiton jäsenyyteen. Aloitteen tulo ammattimaisen kuorma-autoliikenteen piiristä ja perustamisjärjestelyjen hoitaminen alan järjestön toimesta johtui käytännön syistä.

Perustaminen

Harrastajien kokouksen avasi kutsun esittäjänä Juha Norppa-Rahkola ja sen puheenjohtajaksi valittiin lappeenrantalainen liikennöitsijä Eino Sinkko, joka osaltaan kertoi vanhojen kuorma-autojen harrastuksen leviämisestä ammattiliikenteen piirissä. Hän piti hyvänä Kuorma-autoliiton aloitetta seuran perustamisesta ja harrastajien kokoamisesta yhteen korostaen, että toimintaan halutaan mukaan kaikki Suomen kuorma-autoharrastajat. Vilkkaan keskustelun jälkeen Sinkko tekikin esityksen seuran perustamisesta kaikkien vanhojen kuorma-autojen harrastajien yhdyssiteeksi, mistä myös päätettiin yksimielisesti. Kokouksen sihteerinä toimineen Norppa-Rahkolan laatimaan pöytäkirjaan merkittiin Veteraanikuorma-autojen seuran perustajajäseniksi kaikki kokouksessa sen allekirjoittaneet 14 henkilöä. Väliaikaiseksi hallitukseksi toimintaa käynnistämään valittiin työryhmä Eino Sinkko, Olavi Piiparinen ja Juha Norppa-Rahkola. Lappeenrantalainen liikennöitsijä Eino Sinkko toimi Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Ensimmäisen varsinaisen toimintavuoden johtokuntaan kuuluivat: Olavi Piiparinen Joensuusta, Olavi Sallinen Kangasalta, Martti Kuva Mikkelin mlk:sta sekä Juha Norppa-Rahkola Vantaalta. Lappeenrannassa 18.10.1988 pidetyssä kokouksessa puheenjohtajaksi seuraavalle toimintavuodelle valittiin Olavi Piiparinen, joka toimi tehtävässä vuoden 1991 loppuun.

Tutuksi suurelle yleisölle: keikkaperinteen komea alku

Perinnetietouden ja historiallisen aineiston kerääminen, säilyttäminen ja tallennus tulevien sukupolvien hyödynnettäväksi vaatii panostuksia paitsi alan harrastajilta, myös niiltä, joiden hallussa on aiheesta materiaalia tai hiljaista tietoa. Siksi on ensiarvoisen tärkeätä, että tietoisuus järjestelmällisen taltioinnin olemassaolosta kattaa mahdollisimman laajasti koko väestön. Yleisen arvostuksen kohottaminen perinneasioita kohtaan on myös eräs seuran perustavoitteista.

Veteraanikuorma-autojen seuran toimintaa ja tarkoitusperiä päätettiin esitellä suurelle yleisölle näyttävän vanhojen kuorma-autojen matka-ajon avulla. Ajo toteutettiin kesäkuussa 1989 nimellä Pitkä Keikka, joka käynnistyi Rovaniemeltä ja päätyi Lappeenrantaan. Kuorma-autojen, kuljettajien ja apumiesten kuljetukset eteläisestä Suomesta Rovaniemelle hoiti veloituksetta Valtion Rautatiet, jota edusti ajon järjestelytoimikuntaan mukaan kutsuttu seuran jäsen, huoltopäällikkö Veikko Hoppula rautatiehallituksesta. Autoja mukaan ilmoittautui 28. Vanhin osallistuja oli Ollilalaisen Timo Entosen Ford TT vm. 1925. Reilun 800 km:n mittaisen keikan varrella järjestettiin näyttäviä yleisötilaisuuksia alan yritysten myötävaikutuksella, median seuratessa aktiivisesti autovanhuskolonnan kulkua. Julkisuustavoite oli saavutettu.

Pitkän Keikan, kuten vuotta myöhemmin toteutetun Jäämeren Keikankin järjestelyissä mahtavan työpanoksen teki kuorma-autohistorian kirjallisen tallennuksen monitoimimies, Suomen Kuorma-autoliiton silloinen tiedottaja Olli Blomberg. Olli toimi molempien matka-ajojen ajomestarina kantaen vastuun niin yrityskontakteista, aikataulutuksesta kuin tiedottamisestakin. Molemmista mainituista ajoista tehtiin myös videotallenteet, sekä lisäksi TV2:lle Petsamon kuljetuksista kertova dokumenttiohjelma, jossa esiintyi runsaasti seuramme jäseniä ja heidän autojaan. Tallenteiden käsikirjoitukset-, kuten suurelta osin musiikkikin ovat seuran silloisen puheenjohtajan Olavi Piiparisen käsialaa.

Kuljetuskulttuuri on osa kansallista historiaamme

Hyötyajoneuvohistorian tallentaminen on Veteraanikuorma-autojen seuran piirissä koettu tärkeäksi sekä teknistä- että Suomen kansallista kehitystä ajatellen. Itsenäisyytemme alkuaikojen kuljetuskalustoa on taltioituna kovin vähän. Seuraa tallentamaan kuljetustoiminnan kehitysvaiheita ja samalla vaalimaan perinnettä, jonka voimin yhteiskuntamme jälleenrakentaminen sotien jälkeen on toteutettu, ei perustettu hetkeäkään liian aikaisin. Ajasta muistuttava esineistö on paljolti kadonnut, koska juuri jälleenrakentamisen aikana 1950 -luvulla jouduttiin materiaalipulasta johtuen uusiokäyttämään lähes kaikki vähänkään kelvollinen kuorma-autokalusto mm. traktorien perävaunuiksi, maatalouden paikallismoottoreiksi ym.

Joillakin suurilla kuljetussavotoilla, erityisesti välirauhan (1940-41) aikaisella Petsamon liikenteellä, on ollut jopa kansainvälisesti suuri taloudellinen merkitys. Hoidettiinhan suomalaisten 1570 ruotsalaisten 401 ja norjalaisten 10 kuorma-auton avulla elintärkeät ulkomaankuljetukset Liinahamarin syväsataman ja Rovaniemen rautatieyhteyden välillä sotatoimien suljettua kaikki muut satamat koko Euroopan alueelta.

Ajoneuvohistoriaa hyvin laajasti ja monimuotoisesti tallentanut seuran hallituksen silloinen jäsen, kangasalalainen Olavi Sallinen esittikin matka-ajon toteuttamista Petsamoon autoilla, jotka ikänsä puolesta olisivat voineet liikennöidä legendaarisen Petsamon liikenteen aikoinakin. Ajo päätettiin toteuttaa vuonna 1990, kun liikenteen aloittamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

VR konsernin tytäryhtiö Oy Pohjolan Liikenne Ab saatiin jälleen tukemaan hanketta 1940-luvun tapaan maksuttomilla junakuljetuksilla. Matkassa oli myös kunniavieraina linja-autollinen autoilijaveteraaneja, joilla oli omakohtaisia kokemuksia Petsamon kuljetusten ajoilta.

Kaikkien osanottajien suureksi pettymykseksi Neuvostoliiton aluehallinnon viranomaiset eivät kuitenkaan sallineet tämän 15 veteraanikuorma-auton muodostaman historiallisen kulkueen liikkumista alueellaan, joten ajon suunta käännettiin Virtaniemen rajapuomilta Jäämeren rannalla Norjan puolella sijaitsevaan Grense Jakobselviin.

Jäämeren Keikan nimellä toteutettu Petsamon liikenteen 50 -vuotisjuhla-ajo saavutti kuitenkin hyvin viestinnällisen tavoitteensa. Laajoissa kansalaispiireissä huomattiin, miten tärkeätä on tuntea historian ydinkohtia ja miten monet suomalaiset kuljetusyritykset ovatkaan saaneet alkusysäyksensä juuri Petsamon kuljetusten suursavotasta.

Magneettimäki ja uusi yritys Petsamoon

Ammattiliikenteen radio-ohjelmapalvelua pyörittävä toimittaja Veli Kärkkäinen teki Jäämeren Keikan aikana aloitteen muistomerkin pystyttämiseksi Petsamon liikenteen veteraanien kunniaksi Magneettimäkeen, vanhan Jäämerentien Kaunispään tunturin pohjoisrinteellä säilyneelle osuudelle.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hallitus esitti Tiehallinnolle, että tieosuus nimettäisiin museotieksi ja että alueelle pystytettäisiin suomalaisen liike-elämän avustuksella muistomerkki yhteistyössä ruotsalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. TVH:n silloinen pääjohtaja Jouko Loikkanen lupasikin henkilökohtaisesti seuran puheenjohtaja Veikko Hoppulalle, että ”kyllä me teemme siitä museotien, hoitakaa te se muistomerkki”.

Muistomerkki pystytettiin Magneettimäen uuden museotien varrelle vuonna 1993. Paikalle oli saapunut myös runsas joukko ruotsalaisia Svenska Åkeri Förbundet -järjestön perinnetallennusharrastajia sekä sikäläisiä Petsamotrafiken -veteraaneja. Suurikokoista kilometripylvästä ja neljää tärkeää ilmansuuntaa kuvaavan monumentin on suunnitellut taiteilija Mauno Honkanen, maineikas mitali- ja muistomerkkimuotoilija. Muistomerkin valmistustöineen Vetkulle lahjoitti Tampereen seudulla toimiva kivialan yritys Kapeen Kivipojat. Muistomerkki kuljetettiin Kaunispäälle aidolla Petsamon-rekalla, Olavi Sallisen 1935 -mallisella R.E.O. Speed Wagon kuorma-autolla. Juhlakulkueen muodostivat parisenkymmentä Petsamon liikenteen aikaista kuorma-autoa, jotka VR konsernin tytäryhtiö Transpoint Oy jälleen kerran oli suostunut kuljettamaan ”konsulikyydillä” Etelä-Suomen rautatieasemilta Rovaniemelle.

Seuran jäsenistön mieliä oli jäänyt kaivelemaan pettymys siitä, että ikimuistoinen Liinahamarin satama Petsamossa jäi ensimmäisellä yrityksellä näkemättä. Uutta matka-ajoa alueelle ryhdyttiin valmistelemaan Magneettimäki-projektin yhteydessä. Lakkautettu Neuvostoliitto omaperäisine matkustussäännöksineen oli tällä välin onneksemme siirtynyt historiaan ja uudistunut Venäjän valtio otti historiaa elvyttävät vierailijat avosylin vastaan kesäkuussa 1995.

Yhdistystoiminnan ja hallinnon kehittäminen

Veteraanikuorma-autojen seura rekisteröitiin vuonna 1992 Veikko Hoppulan tultua valituksi seuran puheenjohtajaksi. Seuran toiminnalle asetettiin samoihin aikoihin myös pitkän tähtäimen kehityssuunnitelma, jonka perusosia olivat toiminnan tunnettuuden jatkuva lisääminen, yhteistyön tiivistäminen alalla toimivien järjestöjen ja yritysten kanssa, yhteydenpito viranomaistahoihin sekä historia- ja perinnetietouden tallennusmenetelmien kehittäminen. Saman vuoden aikana Vetkussa tehtiin päätös liittyä täysivaltaisena jäsenjärjestönä Suomen Automobiili-Historiallinen Klubi ry:een, jonka taholta kosiskelua oli tapahtunut jo jonkin aikaa. Liittymisen perusteluina tuotiin esiin mm. suurempi vaikutusvalta lähinnä yhteisten etujen ajamisessa, kuten museoajoneuvoja koskevan lainsäädännön kehittämisessä ym. Myös SA-HK:n jo hyvin toimiva kansainvälinen mobilistiyhteistyö oli eräänä perusteena. Vetkun sihteerinä siihen aikaan toiminut Leila Suutarinen toimi aktiivisesti liittymisen puolesta.

1990-luvun alkupuolella uudistettiin Seuran hallintoa mm. ottaen käyttöön yhden vuosikokouksen sijasta erilliset kevät- ja syyskokoukset. Tavaksi tuli saapua myös mainittuihin kokouksiin veteraanikuorma-autoilla. Jälleen saivat kokouspaikkakuntien ihmiset kokea jotakin ainutlaatuista, useiden kymmenien vanhojen kuorma-autojen kolonnan kulkua kotoisella kylätiellä. Ajokkinsa aikakauden mukaisiin asusteisiin pukeutuneet kuljettajat ja repsikat täydensivät vielä historiallista vaikutelmaa. Tästä syntyi vuotuinen kolmen julkisen esiintymisen vakiorytmi – vetkulainen keikkaperinne.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hallituksen kokoa kasvatettiin siten, että siihen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kaikkiaan kymmenen jäsentä, kuusi varsinaista- ja neljä varajäsentä. Ehdokkaat hallituksen jäsenten vaalissa on pyritty nimeämään demokraattisesti mahdollisimman kattavasti ympäri Suomea, joten valtakunnallisen yhdistyksen hallinto ei ole päässyt käytännössä ”kasaantumaan” ainoastaan tiheään asutuille seuduille. Hallituksen kokouksiin osallistuvat aina tasavertaisina sekä varsinaiset- että varajäsenet.

Seuran puheenjohtajana toimi Veikko Hoppula yhtäjaksoisesti vuoden 2001 loppuun, jonka jälkeen puheenjohtajaksi valittiin liikenneneuvos Raimo Stenvall Tuusulasta vuosiksi 2002 – 2004. Seuraavat kaksi vuotta 2005 - 2006 puheenjohtajana oli jälleen Veikko Hoppula. Vuosina 2007-2009 puheenjohtajana toimi sipoolainen Jari Ala-Ilomäki ja  2010 alkaen Markku T. Koskinen Pornaisista.

Sihteerin tehtäviä ovat Suutarisen toimikauden 1992 – 1997 jälkeen hoitaneet Niina Kauranta 1998 - 2006 ja 2007-2011 Sariina Mesiranta sekä 2012 alkaen Pauli Wiklund. Taloudenhoitajana on vuodesta 2010 alkaen toiminut Anu Mesiranta.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n jäsenmäärän kasvu on ollut suhteellisen tasaista. Neljäntoista perustajan alkuun panemasta yhdistyksestä on reilussa kahdessa vuosikymmenessä kehittynyt n. 630 jäsenen vireä järjestö vuoden 2008 loppuun mennessä. 700 jäsenen raja ylittyi syksyllä 2011 ja vuonna 2014 jäsenmäärä lähenee jo 800. Vuoden 2016 alkaessa jäsenmäärä on 889, joista kannatusjäsenyrityksiä on 90.

Keikoilla näkyvyyttä ja nähtävyyksiä

Tunnettuuden lisäämisessä oli jo havaittu hyväksi kesäisten kokoontumisajojen saama runsas huomio. Keikkoja ryhdyttiinkin alusta alkaen toteuttamaan joka vuosi uudella seutukunnalla ja -reitillä. Uusilla paikkakunnilla oli aina mielenkiintoista esiteltävää ympäri maata kokoontuville harrastajille niin kulttuurin kuin yritysmaailmankin puolella.

Keikoista on muodostunut myös sosiaalinen tapahtuma, jonne usein lähdetään joko hyvän ystävän, puolison tai jopa koko perheen kanssa. Etenkin yrittäjänä toimiville osallistujille Vetkun keikka saattaa olla kesän ainoa lomamatka. Suuri suosio on aiheuttanut järjestelyvastuullisille myös päänvaivaa, sillä yli 70 museoikäisen kuorma-auton mittoihin kasvaneet kolonnat vaativat jo erityisiä liikennejärjestelyjä. Vierailupaikkakuntien majoitus- ja muonituskapasiteetit ovat myös rajallisia, etenkin juuri kesäaikana.

Julkaisutoiminta

Seuran hallinnon ja jäsenten keskinäistä yhteydenpitoa on toteutettu aiempina vuosina pääasiassa puheenjohtajan ja joskus myös sihteerin laatimien jäsenkirjeiden välityksellä. Vuoden 2004 lopulla perustettiin jäsen- ja sidosryhmälehti VetKu, jota on julkaistu vuosittain neljä numeroa. Lehden vastaavana päätoimittajana on toiminut alusta alkaen Veikko Hoppula. Toimitus on toteutettu kokonaisuudessaan talkootyönä. Painatuskulujen kattamiseksi lehden takakannesta on myyty ilmoitustilaa Seuran yhteistyökumppaneille. Sisällöntuottamisessa ovat avustaneet muutamat aktiivisimmat Seuran jäsenet.

Merkittävämpien historiallisten tapahtumien aikana Seura on julkaissut erillisiä painotuotteita, kuten vuonna 1990 Aaro Aitamäen toimittama kirjanen Lapin soratiesavotta -Petsamon liikenteestä 1940 - 41, Veteraanikuorma-autojen seura ry vuosijulkaisu 1993 sekä Kuorma-auto 100 vuotta -juhlajulkaisu vuonna 1996. Useat Seuran jäsenet tuottavat kuorma-autohistoriaa käsitteleviä teoksia. Seuralle onkin kertynyt merkittävä kirjasto esimerkiksi tuotteliaan kirjailija-tutkija-historioitsija Olli Blombergin lahjoitettua koko kirjallisen tuotantonsa Seuran arkistoon. Arkistoa säilytetään Auto- ja tieliikennemuseo Mobilian tiloissa Kangasalla.

Lähes kaikki Seuran kesäiset kokoontumisajot on filmitaltioitu ja varhaisemmat sittemmin siirretty VHS videonauhoilta DVD-levyille. Petsamon alueelle toteutetusta keikasta esitettiin dokumenttiohjelma valtakunnallisella tv-kanavalla.

Ajoneuvohistoriaa käsittelevien seminaarien asiantuntijaluennot on taltioitu ”Kuorma-auto 100 v” juhlaseminaarissa Turussa v. 1996 sekä ”Vanaja 60 v” -seminaarissa Hämeenlinnassa 2008.

Uudempi aluevaltaus taltioinnin alalla toteutettiin vuonna 2006, kun Jari Ala-Ilomäen aloitteesta ryhdyttiin tallentamaan vanhojen kuorma-autojen ääni- ja visuaalista maailmaa. DVD-levylle tallennettuna sekä ääni- että kuva säilyvät tulevillekin sukupolville parhaalla mahdollisella tavalla aistittavassa muodossa. Tämän Satsia putkeen -tallennesarjan ensimmäinen osa sisälsi kuvaukset 11 erityyppisen kuorma-auton liikkumisesta mäkisellä maantiellä. Sarjan toinen osa, johon oli koottu 12 erimallisen Vanaja-kuorma-auton käyttöä esittävää kuvaa ja ääntä, tuotettiin vuonna 2008. Sarjan tuotanto jatkuu.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n toimintaa on esitelty myös Internet-sivustolla vuodesta 1995 lukien. Aluksi sivut rakensi ja niitä ylläpiti ensimmäisen vuosikymmenen ajan seuran silloinen puheenjohtaja Veikko Hoppula. Vaatimusten kasvaessa sivuston rakenne uudistettiin ja sen palvelutasoa kohotettiin huomattavasti vuonna 2006. Uudistuksen alkuvaiheessa Seura teki hedelmällistä yhteistyötä Kuusamon multimediapajan kanssa. Julkaisuvastuu siirtyi Jari Ala-Ilomäelle. Tällöin käyttöön otettiin mm. keskustelu- ja tiedonvaihto-foorumi sekä kuvagalleria.

Seuran Internet-sivustoa osoitteessa www.vetku.fi ylläpidetään ja kehitetään edelleen toimimaan tavara-autohistorian kattavana tietopankkina

 

Seuran tallentamaa kalustohistoriaa

Republic 20 – kansallisaarre

Republic -merkkisten kuorma-autojen valmistuksen aloitti v. 1912 yritys nimeltä Alma Motor Truck Company Of Alma, Michigan. Ensimmäinen malli oli tiettävästi bulldog -tyyppinen. Yhtiön nimeksi vaihdettiin v. 1914 Republic Motor Truck Company. Tämä uusittu yhtiö toi nopeassa tahdissa markkinoille nokallisen mallisarjan, jonka suurin ajokki oli kantavuudeltaan 3 150 kg. Republic kuorma-autot erottuivat muista ennen kaikkea keltaisten runkojensa ansiosta.

Vetkun 3,5-tonninen Republic 20 on vuosimallia 1920. Autossa on 32.4 hv:n Continental L-4 moottori. Kaksilohkoisen moottorin vesipumppu ja magneetto ovat samalla akselilla, jolta myös hihnavetoinen tuuletin saa käyttövoimansa. Käynnistämisen helpottamiseksi moottorin kannessa on ryyppymaljat jokaista sylinteriä varten. Takana 36” x 10” ja edessä 36” x 5” umpikumipäällysteiset teräspuolapyörät. Ohjaamo oli aluksi avonainen ilman tuulilasia tai katetta, sivuovista puhumattakaan. Siellä on kuitenkin kaikki tarpeelliset hallintalaitteet: ohjauspyörä, kolme poljinta, vaihdekeppi, käsijarruvipu ja kuristinläpän säätövipu sekä tietenkin myös maadoitusnappula moottorin pysäyttämiseksi. Ohjauspyörässä on tukevat viikset sytytysennakon ja käsikaasun säätämistä varten.

Suomeen Republic autojen maahantuontia ja kokoonpanoa hoiti Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta rl (S.O.K.), mistä johtuen niitä esiintyikin varsin runsaasti eri Osuuskauppojen tavarankuljetuksissa. Vuonna 1920 SOK kokosi Helsingin Vallilassa sijaitsevalla korjauspajallaan yhteensä 57 Republic 20 -kuorma-autoa.

Pahoin kärsineet auton osittain saveen uponneet jäänteet kaivoivat Helsingin Leppävaarassa sijainneelta romuttamolta helsinkiläiset varhaiset mobilistit Kai L. Bremer kumppaneineen vuonna 1958. Romukaupan tarhassa oli sulatukseen lähdössä 7 - 8 muutakin umpikumirenkaista kuorma-auton runkoa, joista kuitenkin vain tämä yksilö pelastettiin. Maailmanlaajuisestikin auto on todellinen harvinaisuus, täysin samantyyppistä säilynyttä yksilöä ei tiedetä säilyneen. Auto kulkeutui ajan saatossa Suomen Automobiilihistoriallisen Klubin jyväskyläläiselle aluekerholle, Keski-Suomen Mobilistit ry:lle, joka laittoi sen myyntiin vuonna 1998. Veteraanikuorma-autojen seura ry keräsi kokoon pyyntihintaa vastaavan summan ja osti auton, jonka jälkeen Seurassa käynnistettiin projekti sen entistämiseksi alkuperäiseen asuunsa. Arvostettu vanhojen autojen tuntija, nousiaislainen Reino Krouvila otti projektin hoitoonsa. Pitkä entistämisprojekti saatiin lopullisesti päätökseen keväällä 2008, kun autoon valmistui pellavakankainen ohjaamokate, jollaisia tyypillisesti käytettiin 1920-luvun kuorma-autoissa.

Lisää kotimaista

Vaikka kalustohistorian tallennus pääasiallisesti onkin Seuran jäsenten yksityisesti omistamien ajoneuvojen varassa, on myös Seuralle kertynyt arvokasta museokuorma-autokalustoa. Näitä ovat säilyttämis- ja entisöintitarkoituksessa lahjoittaneet Oy Sisu Auto Ab, Ilmailulaitos ja Northport Oy.

Ilmailulaitos on luovuttanut Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n taltioitavaksi ja museoitavaksi 14.2.2003 Kontio-Sisu L-131 CVT kuorma-auton vm. 1973. Auto on varustettu vaihtolavalaittein.

Oy Sisu Auto Ab luovutti osana SISU kuorma-auton 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumia vuonna 2006 Veteraanikuorma-autojen seura ry:lle entistettäväksi ja säilytettäväksi Sisu SH-4 kuorma-auton, joka on alun perin valmistettu linja-autoksi vuonna 1935. Auton kori tuhoutui sodassa ja se muutettiin kuorma-autoksi.

Autossa on 6-sylinterinen 80 hv tehoinen Hercules bensiinimoottori. Auton omapaino on 3750 kg ja kokonaispaino 6,5 tonnia.

Raimo Mesirannan kokoama talkooryhmä Kauko Välimäki, Aarno Kämppi, Matti Launis, Kari Mesiranta ja Arto Rantala aloitti vuonna 2009 mittavan entisöintiprojektin, jonka tuloksena Sisu SH-4 voitiin rekisteröidä 21.7.2015 museoajoneuvoksi vanhalla tunnuksellaa UD-948. Laaja joukko seuran jäseniä osallistui projektiin osahankinnoin ja -lahjoituksin sekä antaen taloudellista tukea.

Northport Oy, Finnairin maakalustopalveluista vastaava tytäryhtiö lahjoitti keväällä 2008 Vetkulle ensimmäisen Finnairille rakennetun matkustajaporrasauton. Auton alusta on Ford D 300, vuosimallia 1969. Porrasrakenteen on toimittanut Nummela-yhtiö niin ikään vuonna 1969. Tämä lentoliikennettä palvellut erikoisauto siirtyi syksyllä 2012 Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. kun Vetku lahjoitti sen 50 vuotta täyttäneelle Lahden Ilmasilta ry:lle.

Wanhat Sisut ja Vanajat -merkkikerho

Kotimaisen kuorma-autoperinteen tallennusta edistämään perustettiin 1993 Joensuussa kolmen aktivistin, Olavi Piiparisen, Osmo Mikkosen ja Timo Karppasen aloitteesta merkkikerho Wanhat Sisut, tarkoituksena toimia Sisu-harrastajien välisenä yhteydenpitäjänä kaikissa merkkikohtaisissa entistämiseen ja ylläpitämiseen liittyvissä kysymyksissä. Kerhon perustamissäännöt edellyttivät, että jäsenellä tuli olla harrasteautonaan Sisu. Sittemmin sääntöjen tulkintaa laajennettiin koskemaan myös Vanaja-historiaa, sekä lievennettiin niin, että jäsenyys tuli mahdolliseksi myös sellaisille kuorma-autohistorian tallennuksen hyväksi työskenteleville, jotka eivät itse omista museokuorma-autoa, mutta arvostavat aivan erityisesti kotimaassa valmistettuja ajoneuvoja.
Wanhat Sisut ja Vanajat -kerhon jäsenmäärä on viime vuosina ollut reippaassa kasvussa, vuoden 2008 alun jäsenmäärä on 112. Kerhon nykyinen yhdysmies, juankoskelainen Hannu Kettunen innostaa omalla esimerkillään muitakin mukaan perinnetallennustyöhön. Hannu on tallentanut ja entistänyt puolen toistakymmentä kotimaisvalmisteista hyötyajoneuvoa, molempia merkkejä. Viimeisimpänä vuonna 2008 valmistunut, Kaipion korilla varustettu Sisu L–61 linja-auto vm. 1961.

Henkilökohtainen harrastaminen avainasemassa

Vetkun toiminta lähtee yksityisten henkilöiden harrastuksesta ja halusta tallentaa hallussaan olevaa perinnetietoutta tuleville sukupolville. Maahamme on syntynyt merkittäviä säätiöitä ja niiden ylläpitämiä laitoksia, kuten auto- ja liikennemuseoita, juuri yksityishenkilöiden harrastuksen perustalta. Harrastus ei kohtaa läheskään aina ansaitsemaansa arvostusta, etenkin jos se edellyttää tuhansien tuntien viettämistä usein ankeassa autotallissa likaisia, raskaista ja ruosteisia auton osia hyväillen. Menneinä vuosina kuljetus- tai korjaamoyrittäjän arki on ollut kuitenkin usein hyvin samanlaista, erityisesti aikakautena, jolloin maamme jälleenrakennus oli kiivaimmillaan ja pulaa niin autoista kuin tarvikkeistakin. Tehokkuus leipätyöhön otettiin lähinnä tekijän selkänahasta.

Perinteen tunteminen motivoi myös sen tallentamiseen. Tallentaessamme vanhan kuorma-auton, siihen liittyvän historian ja tekniset tiedot sekä taidon sen käsittelemiseen, voimme olla ylpeitä omasta kulttuuristamme.