Kannaksen keikka 1999

Aiemmin Kannaksen Keikkaa vastaavia ajotapahtumia on järjestetty mm. Petsamon alueella, vanhalla Jäämerentiellä sekä historiallisesti merkittävällä Kuninkaan tiellä. Kaikki entiset Suomen maakunnat on pyritty vuorollaan "kartoittamaan". Veteraanikuorma-autojen Seura ry päätti järjestää kesäkuussa 1999 museokuorma-autojen matka-ajon Karjalan kannaksen historiallisille ja muistorikkaille kunnaille. Museoautojen lisäksi matkalle tarvittaisiin tekniseksi turvaksi huoltoauto sekä iäkkäämpiä veteraaneja, lehdistön edustajia ja kuljettajien mahdollisia perheenjäseniä varten linja-auto.

Pyysin suunnitellun kehyksen mukaisen matkan järjestämisestä alustavat tarjoukset muutamalta matkatoimistolta. Näihin aikoihin eräs Seuran jäsen osui sattumalta keskusteluihin Helsingissä pientä, kahden miehen valmismatkatoimistoa pyörittävän talousneuvos Jorma Suvannon kanssa.

Suvanto oli saanut keskustelukumppaninsa vakuuttuneeksi merkittävistä korkean tason Venäläisistä suhteistaan, vahvasta matkanjärjestelyosaamisestaan ja Karjalan alueen tuntemuksestaan, joten myös häneltä päätettiin pyytää tarjous. Olihan Suvanto Kostamuksen ja Svetogorskin kuljetussopimusten valmistelun aikoihin, toimiessaan KKL:n (Kuljetuskeskusten Liiton) toiminnanjohtajana, ollut hyvin aktiivisessa kanssakäymisessä silloisen Neuvostoliiton raja- ja tulliviranomaisten kanssa. Vahva kokemus itärajan kuorma-autoliikenteen parissa painoi merkittävästi vastuullisen matkanjärjestäjän valinnassa. Järjestelytoimikunta päätti kokouksessaan Matkatoimisto Suvanto Oy:n toimistolla tilata järjestelyt heiltä.

Koiviston auto Oy

Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n vuotuinen kevättapahtuma "Kevätpäivän tasaus" vuonna 1998 sai kunnian vierailla Koiviston Auto Oy:n tuotantolaitoksilla Lahden Metsä-Pietilässä. Yhtiönsä historiaa vierailijoille valottanut johtaja Martti Tommola lausui tuolloin sanat, jotka todella lämmittivät Kannaksen Keikan järjestelyistä vastaavien mieltä; " Jos teillä kerran on tarkoitus vierailla Koivistolla, paikalla jossa isäni aloitti liikennöinnin vuonna 1928, tulisi vierailu tapahtua Koiviston Auto Oy:n bussin tukemana"

Sisu

Suomalainen kuorma-autoteollisuus on toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä historiallisia arvoja vaalivan yhdistyksemme kanssa jo vuosia. Niinpä tuntuikin luonnolliselta lähestyä juuri RS Hansa-Auto Oy:tä vielä avoinna olevan huoltoautokysymyksen kanssa. Markkinointijohtaja Hannu Kuosmanen otti pyyteemme hoitaakseen ja niin oli museoikäisten kuormurivanhusten matka turvattu myös mahdollisten teknisten ongelmien varalta.

Pitäjäseurojen panostus

Ettei matkalta pääsisi unohtumaan sen päätarkoitus, Kannaksen alueen historiantuntemuksen syventäminen, otettiin yhteyttä pitäjäseuroihin. Johannes-Seuran kunniapuheenjohtaja, opetusneuvos Kauko Hörkkö, Koivisto-Seuran puuhamiehet, puheenjohtaja Helge Teikari ja taloudenhoitaja Juha Mattila saivat Lauri Rusin lähes päivittäiseksi kontaktivieraakseen. Matkatoimisto Suvanto taas liputti voimakkaasti sotahistorioitsijan, everstiluutnantti Antti Juutilaisen puolesta. Kannaksen alueen sotatoimet ja taistelupaikat tulisivat viimeistä piirtoaan myöden tutuiksi matkan aikana - ainakin linja-autossa matkustaville.

Kustannusarviot

Matkatoimiston tarjous, jossa kantaa otettiin kustannusten osalta ainoastaan majoituksiin, päivällisiin ja näitä koskeviin järjestelyihin, jätti huomattavan määrän epävarmuutta matkan lopulliseen hinnanmuodostukseen. Tarjouksen ulkopuolelle oli rajattu mm. mahdolliset lounasruokailut, mukaan kutsutun sotahistorioitsijan matkakulut, ajoneuvojen pysäköintikustannukset, tarvittavat liikenneopastukset, eri instansseille toimitettavat informaatiokirjeet/seuran toiminnan kuvaukset, autojen liikennevakuutukset sekä "muut odottamattomat kulut". Näitä odottamattomia kuluja sittemmin ilmaantuikin tämän tästä, eräänä mainittakoon kesäkuun 1999 alussa voimaan astunut pakollinen matkustajavakuutus viisumin myöntämisen edellytyksenä. Viimeisimmän shokin aiheutti aivan järjestelyn loppumetreillä, muutamaa päivää ennen matkan alkua, Terijoen miliisin useisiin tuhansiin markkoihin (6-7000) kohonnut vaatimus liikenneohjauksen hoitamisesta. Matkatoimiston ilmoituksen mukaan kolonnan kulku Kronstadtiin ilman miliisin ohjausta olisi hyvin hankalaa. Ilmoituksemme Kronstadtin sivuuttamisesta liian suuren kustannuksen vuoksi sai aikaan selkeän hinnanmuutoksen; hienosti toimineet miliisipalvelut tarjosi kokonaisuudessaan Kronstadin kaupunki.

Matkaan

Ilmassa aistii selvästi jännittynyttä odotusta. Alkamassa on Suuri Seikkailu. Kangasalan Pikonkankaalle on kerääntyneenä iloisesti poriseva joukkue kevyen usvaisen lauantai-aamun vasta heräillessä. Veteraanimobilisti Olavi Sallisen entisöintipajan pihalla tarkistellaan, varmuuden vuoksi kerran vielä, R.E.O.n moottoriöljyjä, Citroênin jäähdytysnesteitä, GMC:n rengaspaineita ja Opel Blitzin suuntaviittojen toimintaa. Automuseo Mobilian matkalle lähettämä Dodge "sekajuna" saa tuulilasinsa kirkkaaksi Antti Prusin pyyhkäisystä. Kulkue starttaa liikkeelle tasan kello 9.00.

Pitkään ei joukon verkkainen kulku saa häiriöittä jatkua, sillä ensimmäisen peninkulman jälkeen 1939 -mallisen Dodge sekajunan pakoputkesta pöllähtää sellainen höyrypilvi, ettei tietä tahdo erottaa. Kannentiivistekö lienee noin äkkinäisesti ja perusteellisesti irtisanoutunut palveluksesta, ainakin syyläriin kaadettu uusi vesi virtaa aivan lotonaan ulos kaasuttimen lävitse. Näihin 'pikku yllätyksiin' saa aina varautua, kun matkaa tehdään yli kuuden vuosikymmenen ikäisellä kalustolla. Sinne jää Antti, tien varteen, hankkimaan hinausapua apumiehensä Harri Jämiän kanssa. Me muut jatkamme matkaamme kohti Hollolaa, missä jo odottavatkin luvatut messukahvit ja Hollolan markkinat. Hollolalaiset hieman pettyvät, kun odotettu kuorma-autokolonna onkin odotetusta supistunut. Meidän mielestämme laatu kuitenkin korvaa määrän.

Messuihin ja markkinahumuun, mm. vanhaan kunnon surmanajotivoliin, tutustuttuamme kiitämme messuisäntää Hannu Siljanderia vieraanvaraisuudesta ja jätämme Päijät-Hämeen. Savitaipaleella, Aira ja Paavo Vainikan kuljetusliikkeen pihamaalla, Antti ja Harrikin taas saavuttavat kantajoukon. Dodge vain on vaihtunut Antin omaan punaiseen 1946 -malliseen Studebakeriin. Maistuva ateria, rantasaunan leppeät löylyt ja värikäs auringonlasku tyyntäkin tyynemmän Saimaan taakse saa myös matkalaiset lopulta lepuuttamaan silmäluomiaan Vainikan upean huvilan puhtaiden lakanoiden välissä.

Lappeenranta, ikä 350 v.

Kuningatar Kristiina ei varmaankaan vuonna 1649 kaupungin perustaessaan arvannut, miten upeat puitteet historiallisille tapahtumille linnoituksen seudut tulisivat tarjoamaan vielä 350 vuotta myöhemminkin. Sunnuntaiaamuna 15.7.1999 klo 9.00 alkoi eri puolilta Suomea kokoontua toinen toistaan upeampia museokuorma-autoja Kristiinankadun varrelle. Autot ryhmitettiin ikäjärjestykseen, vanhimmat jonon keulille. Näin mm. siksi, että yleensä iäkkäimmät ajokit liikkuvat hitaimmin ja saavat näin ollen kunnian määrätä tahdin kaikille muillekin. Linnoituksen alueen monet Venäjän vallan aikaiset rakennukset luovat tapahtumalle juhlavat puitteet. 1700 luvun kasarmirakennus, 1800 luvulta peräisin oleva puinen punainen asuinrakennus ja 1910 luvulla rakennettu leipomo taustanaan vanhat museokuorma-automme muodostavat ainutlaatuisen väkevän historiallisen kokonaisuuden.

Arvokkaassa museokahvila Majurskassa nautimme rengasjätti Isko Oy:n sponsoroimat runsaat aamukahvit. Lappeenrantalaisyleisöä linnoitukselle on saapunut runsain mitoin lähtötapahtumaa seuraamaan. Kaupunginjohtaja Markku Anderssonin esittämästä Lappeenrannan kaupungin tervehdyksestä kiitämme Seuran sinisellä pöytästandaarilla. Kaupungin poliisin myötävaikutuksella kulkueemme suuntaa nyt matkansa läpi kesäisen kaupungin, sitten Lauritsalan kautta Saimaan kanavan itärantaa kulkevaa, kaunista, mutta varsin "nimismiehen kiharaista" vanhaa kanavatietä, kohti Mustolan ja Soskuan sulkuja. Kanavan liikenne on sunnuntaipäivänä varsin hiljaista, vain yksi risteilyalus lipuu väylällä vastaamme. Näen, miten laiva lähes kallistuu meitä kohti, risteilyväen siirtyessä paapuurin puoleiselle reelingille vilkuttamaan. Kohtuullisen pölypilven saattamana siirrymme Soskuan ylityksen jälkeen Nuijamaan raja-asemalle johtavalle valtatielle.

Nuijamaalla

Iloisen yllätyksen ja samalla loistavan osoituksen suomalaisen virkamieskunnan palvelualttiudesta tarjoavat meille Nuijamaan rajamiehet. "Eväidentäydennystauolla" raja-aseman läheisyydessä sijaitsevan marketin piha-alueella, saapuu luokseni kohtelias ja ystävällinen rajaluutnantti. Hänellä on rakentava ehdotus: passintarkastusmuodollisuudet voitaisiin hoitaa paitsi järkevästi, myös tehokkaasti, kunhan hän ehtii ilmoittautua virallisesti pian alkavaan työvuoroonsa. Niinpä miehet saapuvat hetken kuluttua hoitamaan velvollisuuttaan, meidän matkalaisten vain odotellessa kaupan pihalla.

Papereiden tarkastuksen jälkeen rajavartioston auto sinisine vilkkuineen ohjaa kolonnamme hyvässä järjestyksessä Venäjän rajatarkastusasemalle - ilman paljon puhuttua jonottelua tai muitakaan ongelmia. Kun vastaavanlainen VIP kohtelu jatkuu vielä Venäjän tullissakin, alan pikku hiljaa luottaa matkan onnistumiseen. Lappeenranta - Viipuri tie seurailee Saimaan kanavan rantoja hyvin pitkiä matkoja. Kanavan ympäristö on siistiä ja kaunista, Karjalan luontoa parhaimmillaan, jossa on ilo tehdä matkaa kauniissa kesäisessä säässä.

Viipuri

Viipurin miliisi odottaa meitä jo viimeisellä tullitarkastusasemalla. Kulkue ohjataan läpi Viipurin katujen ammattitaitoisella tehokkuudella: jokaisessa kadunristeyksessä on miliisi tai pari pysäyttämässä muun liikenteen. Matkatoimisto oli alun alkaen varannut meille majoitukset Hotelli Drusbaan, mikä lienee tasokkaammasta päästä viipurilaisia majoitusliikkeitä. Jostakin syystä tämä varaus ei kuitenkaan ollut voimassa, vaan yöpymispaikaksemme oli vaihdettu huomattavasti alemman kategorian Hotelli Viipuri. Majoituksen hintaan tämä muutos ei tosin vaikuta! Autoille on vartioitu P-alue luvassa kuitenkin Hotelli Drusban läheisyydestä. Pysäköinti yleisesti käytetyn kadun varrelle suorastaan pelottaa, varsinkin, kun autojen turvallisuus näyttäisi olevan vain yhden, kopissaan viihtyvän vartiomiehen varassa.

Luon autojemme suuntaan haikean silmäyksen siirtyessämme hotelliimme bussikyydillä. Hotelli Viipuri sijaitsee paikassa, jonne johtavan kadun kummassakin päässä on liikennemerkki "ajoneuvolla ajo kielletty". Koiviston Auton bussinkuljettaja Kai Niemi pyrkii tapansa mukaan hyvään asiakaspalveluun, jättämään asiakkaansa hotellin eteen. Silloin huomaa paikallinen miliisi oivan ansaitsemiskohteen. Kuljettaja kun yritti päätellä loogisesti, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa tyystin virheellisesti, että koska useita muitakin busseja näyttää kulkevan samaa reittiä, ehkäpä hänelläkin olisi siihen oikeus. - Olisivatkohan ne muut bussit jo osallistuneet riittävästi Viipurin miliisin palkanmaksuun? Itse hotelli tuntuu olevan (ikuisen?) remontin alla. Rakennustelineitä, kipsivelliämpäreitä ja betonin pölyä riittää porraskäytävillä. Selviydyttyämme pikku kompastumisella lattiassa ammottavasta putkiroilosta, onkin aika tutustua itse asumukseen. "Kylpyhuoneen" pikainen katselmus saa minut ottamaan pari taka-askelta monijalkaisen kotieläimen livahtaessa suojaan, aiempien käyttäjien jaloista tummuneen irtonaisen lattialaatan alle. Kohtalaisen lämpimästä ajopäivästä huolimatta kämppäkaverini lupasi tällä kertaa säästää suihkun vettä. Minua sarkapuku on päivän aikana hiostanut siksi pahoin, että rohkaisen mieleni ja roiskuttelen ikivanhalla kumiletkulla itseäni - koko ajan nenästäni pidellen. Vahvalta tuoksuu viipurilainen vesi. Viipurin kaupungin edustajiin oli otettu yhteyttä sekä kaupunkiin tutustumisen, että yhteisen illanvieton järjestämisestä.

Hotelli Drusban ruokasalissa järjestetylle illalliselle ilmaantuikin apulaiskaupunginjohtaja Boris Bentsov, jolle ojennamme Seuran pöytästandaarin käyntimme muistoksi. Hotelli Viipurin vaatimattomassa salissa järjestetyn illanviettomme aikana Johannes-Seuran puheenjohtaja, opetusneuvos Kauko Hörkkö kertoilee elävästi kotiseutunsa historiasta. Kuorma-autojlija Jouko Hörkkö värittää kertomuksia omalta osaltaan. "Mie muistan.." Tunnelma kohoaa kattoon viehättävän Ritva Nurmen esittäessä Koiviston laulun tunteella, jota vain kannaksella syntynyt saattaa ilmaista. Lauri Rusin kertoillessa seikkaperäisesti synnyinseutunsa historiallisista tapahtumista alkaa Kannas viimeistään vaikuttaa alueelta, jonka historia suorastaan tulvii arvokkaita ja tuntemisen arvoisia tapahtumia. Ovathan Laurin varhaiset esi-isät, Viikingit, aikoinaan valloittaneet maailmaa laajaltikin. Näistä erityisesti itään matkansa suunnanneet heimot, Variagit (=Vannoutuneet) pitivät tukikohtanaan Makslahtea (="Maksunperintäpaikkaa").</p> <p>Vielä 1500 luvulla tunnettiin täältä väylät Vuokselle sekä "Valkealle merelle" (Vienan meri), Ääniselle ja Laatokalle, kuten myös jokia pitkin aina Mustalle merelle saakka. Nowgorodin kaupunki on venäläisten alunperin ruseiksi kutsumien Variagien perustama kauppa- ja hallintopaikka. Pohjoismaiden ensimmäinen kunnallinen linja-autoasema, Eliel Saarisen piirtämä rautatieaseman rahtitavaramakasiini, Havin Kynttilä- ja Saippuatehdas sekä öljyalan Masut Oy ja Nobelin Öljyntuonti Osakeyhtiö saavat aivan uuden merkityksen matkalaisten historiantuntemuksessa. Kannaksen alueiden maanpuolustushistorian todellinen asiantuntija, Evl Antti Juutilainen, kuvaa värikkäällä tavallaan seudun oloja sotatilanteiden aikana. Lauri Rusin ajatus liitää kuningas Kustaa I Vaasan aikakaudessa; kuninkaallinen käskykirje määritteli "Viipurin vetäjien ja kantajien oikeudet ja velvollisuudet" varsin tarkoin. Suolalastin vetäminen maksoi porvareilta 2 äyriä ja muilta 2 äyriä 6 penninkiä. Nippukunnan humaloita vetäminen maksoi tasan yhden äyrin. Ammattikunnan määrän säätäminen kahdeksitoista oli selkeä oman aikansa "liikennelupa"-rajoitus. Vuonna 1924 Viipurissa oli ainoastaan 4 automobiilia, mutta vuoteen 1939 mennessä autojen määrä oli kasvanut jo 44:ään.

Suomen ensimmäinen onnistunut puutavaran autokuljetus suoritettiin niinikään Viipurin seudulla ABW Gutseitin toimesta. Yhtiö hankki aluksi kuusi Ford kuormavaunua, joiden kantavuus oli 1000 kg ja joissa oli 24 hv:n moottorit. Autolla saatiin kulkemaan kerralla peräti 4,8 p-m³ ilmakuivaa paperipuuta. Kangasmailta kuormat saatiin helposti, mutta suomaille jouduttiin rakentamaan 2,8 km propsitietä. Onnistuneen kokeilun innostamana Enso-Gutseit yhtiö osti puutavarakuljetuksiin vielä kahdeksan autoa lisää.

Myös ilmaliikenne on ottanut ensi askelaitaan Viipurissa. Ensimmäinen lentoyritys tehtiin Runebergin suunnittelemalla koneella jo vuonna 1849. Ensimmäinen onnistunut lento, pituudeltaan kokonaista seitsemän minuuttia, suoritettiin vuonna 1909. Näin siis eri liikennemuotojen historia piirtyy mieliimme alan asiantuntijoita kuunnellessamme. Ilta on kuitenkin kallistunut jo yöksi ja niin on aika siirtyä yöpuulle. Aamiaisen jälkeen maanantaina autojen keulat suunnataan etelään. Tie noudattelee meren rantamuotoja, välillä etääntyen, välillä lähentyen. Kuljemme ohi useiden muistorikkaiden etappien.

Johannes

Taukopaikalla, Johanneksen kirkon raunioilla, kuulemme lisää seudun historiasta ja pitäjäseuran toiminnasta Kauko Hörkön sanoin; tutuiksi tulevat kuulijoille niin Hackmanin selluloosatehdas, Kirkkoniemen teollisuuslaitokset, Rokkalan sementtivalimo, kuin Johanneksen lasitehtaatkin. Alakirjolan kylällä sijaitsevan maailmankuulun Nobelin suvun hovin historia on mielenkiintoinen; hankkivathan kartanon veljekset ensimmäisen öljykenttänsä Bakusta jo vuonna 1873 ja valmistuttivat myös maailmanhistorian ensimmäisen tankkialuksen Ludvig Nobelin suunnitelmien mukaan v. 1878. Myös maailmanhistorian ensimmäinen diesel-käyttöinen tankkialus valmistui heille jo 1890 -luvulla. Kirjolanhovin tienristeyksestä matkamme jatkuu ohi Makslahden, jossa aikoinaan oli Suomen suurin pyöreän puutavaran vientisatama. Satamaan johti mm. yhdeksän pistoraiteen rautatie ja viidessätoista laiturissa saattoi lastata yhtäaikaisesti jopa 20 valtamerilaivaa!

Koiviston kauppala

Koivisto-Seura on järjestänyt Koiviston kirkon puistoon hienon vastaanottotilaisuuden Kannaksen Keikan osallistujille; Saamme kuulla seuran edustajien pikakatsaukset mm Koiviston merenkulun historiasta merikapteeni Markku Sinisalon kertomana. Koiviston kulttuurihistoriasta kertoilee sujuvaan tapaansa haminalainen Inkeri Talo. Koivistolla Pornaisten matkailun soppa maistuu! Tarjoajana Koivisto-Seura Taukopaikalla nautimme myös maistuvan kenttälounaan, jonka meille tarjoilee Pornaisten Matkailu Oy, Kannaksen matkojen todellinen asiantuntija. Niin on vahvaa vanhanajan hernesoppaa ja maittavia piirakoita ja voileipiä loihdittuna, että siinä moni ravintola saa hävetä tämän liikkuvan kenttäkeittiön rinnalla. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Hämäläinen oli ottanut bussinsa tavaratilaan tehokkaan kaasukeittimen ja niinpä iloiset Koivisto-Seuralaiset kestitsevät vieraansa. Koivisto-Seuran puheenjohtaja Helge Teikari kertoo myös huumoririkkaalla tavallansa seuransa toiminnasta.

Koiviston Kirkko

Koiviston Auto Oy:n syntysijoilla. Tältä seudulta siis laivakippari - maanviljelijän poika Toivo Tommola ryhtyi vuonna 1928 liikennöimään Viipuriin kahdella seitsemän hengen Hudson henkilöautolla. Toivo Tommola (s. 1892 Koivistolla) oli aloittanut maanviljelijänä, mutta siirtynyt sittemmin keisarikunnan pääkaupunkiin, Pietariin, liike-elämän pariin, harjoittaen mm. voin ja halkojen vientiä sekä jopa rahanvaihtoa. Vallankumouksen vuoksi Venäjältä tapahtuneen ajolähdön jälkeen hän jatkoi monipuolista liiketoimintaansa Koivistolla. Hän myi mm. moottoriveneestä vettä satamassa olleisiin laivoihin ja myöhemmin satamaa rakennettaessa suuria määriä kiviainesta. 20-luvun alkupuolella hän hankki T-mallin Fordin, jolla ajoi taksiajoa. Huonosti kannattaneen henkilöautoilla tapahtuneen linjaliikenteen jälkeen Tommola hankki yhtiölleen Viipurin Autolasta kaksi Fordin alustaa vuonna 1931. Näille alustoille rakennettiin 16 hengen sedan-tyyppiset korit Autokorirakenteella Helsingissä.

Omalla korjaamolla Fordit muutettiin petroolikäyttöisiksi Rosenlevin patentoidun etulämmittimen ja matalapuristeisemman sylinterikannen avulla. Häävit eivät olleet tuon ajan tieolot, päätellen Toivo Tommolan raportista Linja-autoliitolle vuonna 1929; (Viipurista lähtien) "..4 - 5 km viertotietä, 30 km mutkaista vaillinaisesti 2:sen luokan vaatimuksia täyttävää ja loppu 15 km paikoittain ala-arvoista 3:nen luokan maantietä" Talvikaudeksi ajo oli yleensä tyystin lopetettava, sillä teiden auraamista alettiin harjoittaa vasta 30-luvun puolella.

Erityisesti Makslahden seutu oli hankala, koska siellä oli pitkiä kujia, jotka varsinkin mereltä puhaltava lumituisku nopeasti tukki aivan aitojen tasalle saakka. Tällöin ainoa keino oli tarttua lapioon. Monet Koiviston Auton historian kiintoisat alkuvaiheet hiipivät ajatuksiini katsellessani yhtiön matkamme tueksi luovuttamaa linja-autoa Koiviston kirkon edustalla ja sen tarmokkaan monitoimi-kuljettajan, Kai Niemen, asiakaspalveluhenkisyyttä uhkuvaa työskentelyä. En lainkaan ihmettele yhtiön loistavaa menestymistä tässä ankarassa liikemaailmassa Matkan taas jatkuessa silmään pistävät monessa kohdin metsäpalojen korventamat nokiset alueet. Palo on vienyt aluskasvullisuuden, mutta isompi puusto on kuin ihmeen kaupalla säästynyt. Inkilässä ylitämme syvässä uomassa olevan joen, joka ilmeisesti johtaa läheiseen Kipinolan järveen. Jään kummeksumaan hetkeksi kivenlohkareita joen töyräällä, ennekuin huomaan niiden olevankin muinaisia panssariesteitä.

Olemme saavuttaneet Mannerheim-puolustuslinjan eteläpään. Linjan bunkkeriketjun rakentaminen oli 20 - 30 luvuilla kaikkien aikojen rakennustyömaa, joka vuonna 1939 huipentui kymmenien tuhansien vapaaehtoisten linnoitustalkoiksi. Jätämme autot hetkeksi tien varrelle ja kävelemme kauniin männikön keskellä olevalle betonibunkkerille. Bunkkeri on tuhottu räjäyttämällä, olihan sen rintamasuunta virheellinen myöhempiä aikoja ajatellen. Massiiviset seinämät ja sen sisältä törröttävät ranteen vahvuiset betoniraudoitukset tekevät vaikutuksen. Lähes parisataa samanlaista rakennelmaa suojasi maatamme kunniakkaasti pitkiä aikoja. Sotahistorioitsija Juutilainen vakuuttaa, että myös joenvarren kivilohkare-esteet olisivat melkoinen hankaluus jopa nykyaikaisillekin panssariajoneuvoille. Seivästöllä pysähdymme paikallisen "kyläkaupan" edustalle. Sanomattakin on selvää, että porukka ryntää katsastamaan paikallisia tarjouksia. Magazinin 'kassakone' (suomeksi helmitaulu) saa liikettä, kun edulliset virvokkeet siirtyivät janoisten kuluttajien povitaskuihin. Muiden artikkeleiden valikoima onkin vähän vaatimaton.

Jätämme lohduttoman puotimökin kyhjöttämään paikalleen yhtä harmaana ja ränsistyneenä kuin ennenkin. Unelias rauha palaa Seivästön raittille. Uusikirkko ja Vammelsuunkylä jäävät vuorollaan taakse matkamme jatkuessa Suomenlahden rannikon tuntumassa kohti "Pohjolan Rivieraa". Tien varsien näkymistä erityisesti jää mieleen meren läheisyydessä hyvin vehmaasti kasvava luonto. Lehtipuiden lajikerunsaus näkyy ja tuntuu myös luonnon värityksessä. Muutamin paikoin tie siirtyy aivan koskettamaan merta. Koska sää on kaunis, saamme muutamista kohdista pienen aavistuksen tulevasta; Krosnstadtin jännittävä linnakesaari pilkistää näkyviin aavan meren keskellä.

Terijoki

Hotelli Severnaja Riviera putkahtaa hieman yllättäen esiin runsaiden lehtipuiden katveesta. Vain pieni ja huomaamaton opaskyltti tienvarrella kertoo matkalaisille mitä puusto kätkee sisällensä. Laitos toimii paitsi hotellina, myös eräänlaisena kuntoutuskeskuksena, sydäntautiparantolana. Saamme tuskin auomme pysäköidyksi hotellin sisäpihalle, kun jo paikallinen yleisö löytää meidät. Aivan ilmeisesti seudun lehdistö on ennakkoon kertonut tästä erikoisesta kulkueestamme. Illan mittaan satoihin kohoava joukko ihmisiä käy tutustumassa ajokkeihimme.

Joihinkin vähän liiankin läheisesti, sillä ajomme senioriauton, Timo Volasen 1929 mallisen Ford AA:n, oveen jää muistoksi varsin ikävä lommo, eikä Hämäläisen Jounikaan voi enää nostaa Bedfordin vinkkaria vasemmalle kääntyessään.Hotelli Severnaja Rivieran P-alueella epätavallista kalustoa Huvila-asutuksistaan ja hiekkarannoistaan maankuulu kylpyläseutu ja taiteilijoiden muinoinen lomapaikka on edelleenkin osa kauneinta pohjolaa. Entiselleen korjattu kreikkalais-katolinen kirkko ja Tito Collianderin suojeltu huvila ovat osoituksia historiallisesti arvokkaiden kohteiden säilytyspyrkimyksistä.

Myös Ilja Repinin huvila Repinossa on entisöity täydellisesti alkuperäiseen asuunsa. Nyt sitten ensimmäisenkerran joudumme turvautumaan myös huoltoauton apuun; Oulusta matkaan lähtenyt 1940 mallinen Hävittäjä-Ford siirtyy aluksi hinaukseen ja sittemmin vaihtolavan päälle. Sytytyskipinä on koneesta kadonnut ja niin ovat Hopan kaikki kahdeksan V muodossa olevaa sylinteriä toimettomina. Huoltoauton ahkera kuljettaja Kimmo Puntti vetelee Hävittäjää perässään lähelle Pietaria, ennen kuin alkaa epäillä ohittaneensa hotellimme. Onneksi on olemassa GSM puhelimet!

Kronstadt

Kronstadtin (suom. Retusaari) saarelle johtaa vuosikymmenet rakenteilla ollut patotie. Pato todettiin aikanaan tarpeelliseksi, jotta kerran sadassa vuodessa tapahtuva Suomenlahden veden kohoaminen saataisiin kuriin, eikä Pietarin tarvitsisi pelätä tästä aiheutuvia tulvahaittoja. Rakennusurakan alkuvaiheessa noin seitsemän vuoden ajan patoa rakennettiinkin keskeytymättä yötä päivää. Viime vuosina työmaalla on ollut hiljaisempaa. Suunniteltua valmistumisajankohtaa lienee myös jonkin verran tarkistettu alkuperäisestä. Tiistai-aamuna ajamme tätä, lähes 20 km:n mittaista, patotietä Kronstadtiin Asfalttipäällystetty tie kiemurtelee patopenkereen päällä, vuorotellen radanpohjaksi suunnitellun tasanteen kanssa. Muutaman kilometrin välein penkasta kohoaa rivi massiivisia betonipilareita. Ne ovat patoluukkujen tukirakennelmia. Olemassaolonsa parin vuosikymmenen aikana kyseiset patoluukut ovat liikahtaneet vain muutaman kerran ja nyt jo todennäköisesti ruostuneet pysyvästi paikoilleen. Vesi vaikuttaa aina saman väriseltä, katsoopa sitten patopenkereen kummalle puolen tahansa. Uimaan se ei houkuttele. Kronstadtin kaupunki kuitenkin yllättää ulkoisella siisteydellään. Sekä rakennukset, että niiden ympäristö näyttävät hoidetuilta.

Uudelta vaikuttava kaupunginosa voisi olla lähiö mistä tahansa suomalaisesta kaupungista. Paikallinen miliisi hoitaa täälläkin esimerkillisellä tavalla matkamme turvaamisen. Jopa koulujen portilla seisoo virkapukuisia miliisejä estääkseen mahdolliset häiriöiden syntymiset. Rautainen tie -29 mallisen Fordin tuulilasista nähtynä -Todella RAUTAINEN tie-. Matkaoppaissa saaren nähtävyyksistä mainitaan mm. Pietari Suuren patsas, katedraali, Leninin puistokatu, teräksellä päällystetty tie, sukellusvenetukikohta ja sotasatama. Sotilassatama turistikohteena, paikalla Hannu Kuosmanen, Kauko Tulonen ja Juha Norppa-Rahkola. Juuri sotilassataman edustalle kolonnamme ensimmäiseksi johdatetaankin.

Pakollisten valokuvien oton jälkeen siirrymme kirkon edustalle, mahtavalle torille, jonne kaupunki on järjestänyt arvokkaan vastaanoton. Apulaiskaupunginjohtaja Bogomolov toivottaa meidät monisanaisesti tervetulleeksi ja kertoo kaupungin olevan hyvin kiinnostunut historiallisista kulkuneuvoistamme. Yleisöä onkin paikalla runsaasti. Tehokkaista äänentoistolaitteista tulviva musiikki saa nuorison välittömästi tanssimaan autojen ja kirkon portaiden välisellä alueella.

Apul.kaupunginjohtaja A Bogomolov saa Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n standaarin muistoksi.Pietarin TV kuvaa aineistoa kahta lähetystä varten; ajankohtaislähetys samana päivänä ja pidempi dokumentti seuraavan sunnuntain ohjelmistossa. TV:n juontaja tiedustelee haastattelunsa yhteydessä, mikä olisi erikoisin ajoneuvo, jota kannattaisi kuvata. Talutan miehet Into Nikanderin savuavan puukaasu-Hopan vierelle. Siinä vierähtääkin aikaa toinenkin mokoma. Kaveri on sitä mieltä, että on saanut elämänsä mielenkiintoisinta filmiaineistoa. Paikalla vierailee myös Kronstadtilainen lasten kesäleiri. Pienet kädet heiluttavat itse askarreltuja lippuja ja laulu kaikaa. Sellaista määrää nimikirjoituksia kortteihin eivät ole kirjoittaneet kuin Mikat!

Annan lasten kerhohuoneen seinään sijoitettavaksi vanhaa kuorma-autoa esittävän koristelautasen, josta kiitokseksi lapset lupaavat lähettää minulle joskus Ison postikortin. Kysyessään, haluaisinko heidän kirjoittavan kortin englanniksi, koska eivät hallitse suomen kieltä, pyydän sen mieluiten venäjäksi. Upseerikerho tarjoaa mitä mainiommat puitteet juhlalliselle lounaalle. Jätämme ajokkimme miliisien huomaan ja kävelemme muutaman sadan metrin matkan kerholle. Ryhtyessäni maksamaan lounastamme olen vähällä syyllistyä kardinaalivirheeseen; kuvittelin voivani maksaa pyydetyn hinnan reilusti esim. hovimestarille, mutta näinhän ei tietenkään ole tapana. Ruokailijoiden määrää vastaava nippu suomalaisia viisikymppisiä katoaa pikaisesti erään seuraamme liittyneen "villapaitamiehen" taskuun ja se muodollisuus on ohi. Tärkeää on hoitaa homma niin, ettei esimerkiksi vieraanamme lounastanut kaupungin kulttuuritoimenjohtaja huomaa. RS Hansa-auto Oy:n edustajat Hannu Kuosmanen ja Kauko Tulonen ovat myös saapuneet lounaalle Suomen Kuorma-autoliiton Juha Norppa-Rahkolan kyyditseminä. Tämän joukon ansiosta matkaamme on turvaamassa uuden uutukainen Sisu Premium vaihtolava-auto.

Torille palattuamme syntyy sitten pieni järkytys. Useista autoista on kadonnut polttoainesäiliön korkit. Mitä hienompi kromikiiltoinen korkki, sen varmempi katoaminen. Syyllisiksi epäillään todennäköisemmin pietarilaista koululaisretkikuntaa, jotka paikalla olivat vierailleet. Taisivat saada pojat elämänsä hienoimmat matkamuistot. Joku koiranleuka tivaa, että missäs ne matkan hintaan sisältyvät kahvit ja balsamijuomat tarjoillaan, mutta yritän ohittaa kysymyksen leikinlaskulla tiukasta aikataulusta. Paluu Terijoelle tapahtuu jälleen, kuinkas muutenkaan, samaista patotietä jatkuen Siestarjoen kylän läpi. Rajajoen ylittäessämme toteamme taas palanneemme entiselle kotimaaperällemme.

Terijoella yövymme edelleen Hotelli Severnaja Rivierassa. Paikallisessa pankissa palvelu on hyvin ystävällisiä, kun tiedustelen mahdollisuutta vaihtaa valuuttaa matkasekeillä. Da, da, harashoo, tottakai sellainen käy. Ja käyhän se. Niiden lukemattomien plankettien täyttäminen vain kestää noin 1,5 tuntia! Polttoainetäydennys paikallisella jakeluasemalla toimii ihan kuin on aikoinaan opittukin. Kopissa istuva kaveri ei mitenkään voi antaa minun tankata autoni tankkia "täyteen", vaan ennakkoon on tiedettävä, montako litraa haluan ostaa. Ostan 30 litraa seurauksella, että 28 litran jälkeen saan kunnon luraukset päälleni. Ja Karjalan maaperä osansa Opel Blitz yllättää minut alhaisella kulutuksellaan, vain reilut 13 litraa "satasella". Eikä hintakaan huimaa - 1,40 mk/litra.

Kivennapa

Keskiviikkoaamun aamiaisen jälkeen lähdemme sitten kiipeämään kohti Kivennapaa. Kiipeämään sananmukaisesti, sillä kohta Lintulan luostarin risteyksen jälkeen tie alkaa kohota seudun korkeimmalle kohdalle. Polviselkää lähestyttäessä laakean 'vaaran' laelta avautuvat huikeat maisemat. Karjalan vihreätä kultaa silmänkantamattomiin. Kirkonkylältä tiemme kääntyy Ahjärven (nyk. Olsanniki) kylälle. Tienvarren ruohikon sisältä pilkistää betonista rakennuksen pohjaa.

Isänsä autotallin ja korjauspajan perustuslaatalla seisten Olavi Sallinen kertoilee otteita erään merkittävän Kannaksella syntyneen suomalaisen kuljetusliikkeen historiasta. Tällä paikalla Olavin isä, Toivo Sallinen perusti sittemmin Kangasalle muuttaneen "Magiruksistaan tutun" kuljetusliikkeensä.

Nykyisin paikkaa hallitsee mahtava neuvostosotilaan muistomerkki kirkuvanpunaisine tulenlieskoineen. "Taisin olla seppä Einari Honkasen isännöimän pajan vakituisin, vaikkakaan en tuottavin asiakas. Ajelin siinä iässä enimmäkseen puisella potkulaudalla, jota piti melko usein huoltaa. Joskus sepän oli nostettava saapasvarren mittainen asiakkaansa takinkauluksesta pajan ulkopuolelle, mistä kovin loukkaannuin. Potkulauta ei kaivannut huoltoa pitkiin aikoihin" kertoilee Olavi. Lyhyen historiikkiannoksen tarjoiltuaan Olavi käyttää tilaisuutta hyväkseen, käyden perheineen tervehtimässä noin parinsadan metrin päässä sijaitsevan entisen kotitalonsa nykyisiä asukkaita.

Aikanaan sini-vihertävän värin pintansa suojaksi saanut talo on kokenut kovia vuosien saatossa; vuorilaudoitus on pahoin pehmennyt, kattoa on pitänyt paikkailla sieltä täältä, eikä pihan talousrakennuskaan enää ole kovin ryhdikäs. Kodin lämpöä ja suojaa se kuitenkin on tarjonnut jo yli viisi vuosikymmentä Juri Markovin perheelle, joka vastoin omaa tahtoaan vuonna 1946 Arkangelista tänne pakkosiirrettiin, ja jolle viranomaiset tämän asuinpaikan osoittivat.
Markov on ammatiltaan metsuri, nyt jo eläkkeellä kuten opettajana työskennellyt perheen emäntäkin. Isäntä kertoo, että vaikka Venäjän eläkkeet eivät kovin suuret olekaan, ovat he kuitenkin elämäänsä tyytyväisiä. "Toimeen on tultu". Salliset entisen kodin edustalla, mukan myös talon nykyiset asukkaat Muutamia Sallisten ystäviä on seurannut heitä tuvan pihapiirin läheisyyteen. Hetki on käsin kosketeltavan liikuttava.

Mielessäni kirmaan pikkupojan leikkejä Olavin jännittävissä leikkipaikoissa. Jaakko Viitala katsoo Olavin ohitse jonnekin kauas - myötä-eläminen nostaa väkisinkin palan kurkkuun. Sallisten piipahtaessa isäntäväen kanssa sisällä tuvassa, pistän pihan reunalta pienen ruusuntaimen muovipussiin ja lorautan juoma-astiastani vettä mukaan. Saapa siitä Liisa puutarhaansa Vehoniemen harjulle muiston isänsä entisiltä kotitanhuvilta.

Kivennavan kirkonkylä on aikoinaan ollut koko pitäjän liike- ja hallintokeskus. Kirkonmäellä sijaitsi mahtava kirkko, jossa oli paikat 2100 ihmiselle, ja sen ympärillä ikivanha hautausmaa. Matkamme kulkee uudelleen Kivennavan kirkonkylän kautta, koska tiestö täällä olisi oppaidemme mukaan luotettavampaa kuin aiemmin suunnitellussa Raudun suunnassa. Seuraavalla taukopaikallamme orastava markkinatalous osoittaa jälleen tehokkuutensa: tuskin ehdimme pysäköidä automme tien varrelle, kun pari kulahtanutta Samaraa pyyhältää paikalle. Takaluukut ja takaovet vain levälleen ja niin on vertaansa vailla oleva valikoima "virvokkeita" ja tupakkakartonkeja houkuttelevasti esillä tässä vauhdikkaassa Lada-Marketissa. Valikoimat sisältävät jopa kannaksen karttoja ja suklaarasioita! Ostosten ja muutaman voileivän jälkeen nytkähtää kolonna taas liikkeelle kohti Vuoksen ja Suvannon välistä Kiviniemen koskea.

Kiviniemi

Aivan kosken partaalla on majapaikkamme, Hotelli Losevskaja Viihtyisä puisto ulottuu Vuoksen rantaan, missä iloinen nuorisojoukko on pystyttänyt telttansa hotellin nuotiokatoksen läheisyyteen. Useista erillisistä rakennuksista koostuva hotellikompleksi yllättää siisteydellään. Vai alammeko vain jo tottua paikalliseen yleiseen tasoon? Matkakumppaninikin kuitenkin lupaa jo lopettaa suihkuveden säästämisen. Kiviniemi on ollut aikanaan Sakkolan pitäjän liikekeskus, jossa ovat sijainneet mm Viikslahden kylän mylly, sekä Suomen ensimmäinen urheiluopisto entisessä radiumparantolassa. Kiviniemen kosken yli johtavat sekä maantie- että rautatiesillat. Kosken kautta vesi laskee Vuoksesta Suvantoon.Hotellille johtavan tien risteyksessä on paikallinen "tori". Se koostuu parista vaatimattomasta lautakatoksesta, joissa myydään neuleita, kioskitavaraa ja mitä maistuvinta savukalaa. Muutama savusiika katoaakin matkalaisten suihin pikimmiten. A vot sitä aromia!

Käkisalmi

Keikan "pääosakkaat" eli museokuorma-autojen kuljettajat saavat nyt tilaisuuden myös kokea bussimatkailun ihanuutta. Bussikyydillä tähän saakka herrastelleet "oheisturistit" (kuten eräs toimittaja heidät nimesi) passitetaan Seuran tilaaman paikallisen Ikaruksen kyytiin ja kuorma-autoporukka valtaa nyt Koiviston Auton Scanian. Vuorossa on tutustumismatka Käkisalmen kaupunkiin. Koko päiväinen ajorupeama ottaa veronsa; suuri osa porukasta torkahtaa tasaisessa bussikyydissä kohta alkumatkasta. Minunkin silmäluomeni lurpahtelevat pahoin, mutta sinnittelen kuitenkin kuullakseni edes oleellisimman osan everstiluutnantti Juutilaisen värikkäistä kuvauksista.

Linja-autot pysäköidään aution torin reunalle. Käymme tutustumassa pienen kävelytuokion päässä sijaitsevaan Käkisalmen vanhaan linnaan, jonka ympärille kaupunki on 1200 luvulla alun alkaen syntynyt. Keskiajalla kaupunki on ollut Novgorodin toiseksi suurin kaupunki ja Karjalan kaupan keskus.

Tämä lääninsä pääkaupungiksi 1900 luvulla kehittynyt vireä teollisuuskaupunki (mm. sahoja ja selluloosatehdas) tuhoutui lähes täydellisesti jatkosodassa, mutta on taas rakennettu uudelleen noin 20 000:n asukkaan tyyssijaksi.

Paluumatkalla edellämme ajaneen Ikaruksen perässä pölähtää yllättäen sankka pilvi ja auton järeä äänenvaimennin kieppuu asvaltilla. Ikarus sen sijaan katoaa seuraavan mutkan taakse hyvää vauhtia. Ilmeisesti kuski huomaa kuitenkin jossain vaiheessa autonsa "keventymisen", koska jonkin ajan kuluttua mutkan takaa peruuttaa varsin äänekäs kulkuneuvo. Äänenvaimennin saa uudeksi sijoituspaikakseen auton tavaratilan ja niin matka jatkuu entiseen tapaan. Matkustajat vain voivat pahoin, koska suuri osa pakokaasuista alkoi kiertää nyt matkustamon kautta.

Hotelli Losevskajassa olemme suunnitelleet järjestävämme tunnelmallisen illanvieton karjalaisessa hengessä "omin voimin", onhan mm. kulttuurin monitoimimies Olavi Piiparinen raahannut mukanaan koko matkan sekä kitaraansa että vahvistinlaitteitaan. Ohjelman rungonkin olemme valmiiksi suunnitelleet. Mutta suunnitelmatpa toisinaan muuttuvat. Hotellin baariemäntä informoi meitä paikassa tänä iltana esiintyvästä "kannaksen suosituimmasta trubaduurista" Dimitristä. - Emmehän voi syrjäyttää hotellin virallista ohjelmaa. "Virallinen ohjelma" tosin ilmoittaa heti iltansa alkajaisiksi rahastavansa 20 suomen markkaa tai 50 ruplaa jokaiselta läsnä olevalta. Lähteepä hän vielä varmistamaan, ettei kukaan vahingossa unohda laittaa ropoaan hänen kiertävään kenkälaatikkoonsa. Kuunneltuani ensimmäiset metallinkalskeat sävelet Dimitrin vahvistimesta päätän siirtyä nauttimaan Kiviniemen kosken maisemista ja sitten ansaituista unista.

Majoitusrakennukseemme saapastellessani käväisen vielä evästämässä autojamme vahtivaa vartiomiestä valppauteen, olihan täälläkin jo alkuillasta parin auton keulasta kadonneet metalliset Veteraanikuorma-autoseuran tunnusmerkit.

Äyräpää

Viimeisen matkapäivämme aamuaurinko kohoaa yhtä kirkkaana kuin aiemmatkin. Vahvan aamiaisen nautittuamme lähtee kolonna jurnuttamaan kohti koti-Suomen rajaa. Taukopaikaksi olemme valinneet Äyräpään. Äyräpää on vanhaa kivikauden aikaista asuinaluetta, jonka Ruotsi sai haltuunsa Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Täällä on sijainnut mm A Ahlström Oy:n 6-raaminen Suursaaren höyrysaha. Pölläkkälässä, Äyräpään pitäjän kirkonkylässä olleet yli kuusikymmentä maataloa ovat kaikki kadonneet kuten kirkkokin, mutta jotkut pellot vaikuttavat jopa viljellyiltä. Saavumme idylliselle niemekkeelle. Paikka aivan häikäisee kauneudellaan. Puhdas hiekkaranta kuvastuu Vuoksen tyyntäkin tyynemmästä peilipinnasta. Rantapenger sulautuu sopuisasti ympäröivään männikköiseen harjanteeseen. Antti Juutilaisen tokaisu "hyvä ettei tämä ole suomalaisten hallussa, tuokin upea rinne olisi jo taloja täynnä " havahduttaa haaveilijat. Kirkon seutu ja sitä ympäröivä hautausmaa ovat olleet sekä 1940 että 1944 sotien merkittävä sillanpääasema. Kokoonnumme tuhoutuneen kirkon paikalle 1993 pystytetylle muistomerkille pieneen hartaushetkeen.

"Tällä seudulla toinen divisioona menetti 1188 miestä kaatuneina, 4520 miestä haavoittuneina sekä 940 miestä kadonneina", kertoo Olavi Piiparinen paikalla pitämässään muistopuheessa. Hiljaisina painamme päämme. Raskas on ollut isiemme uhri. Veteraanit Mikko Salmio 85 v ja Viljo Mäki 82 v sekä lotta-asuinen Helvi Kuortti laskevat muistomerkille kukkia Seuramme kunnianosoituksena.

Vielä on jäljellä melkoinen ajorupeama tylsähköä mäntykangasta. Viipurissa käväisemme tankkaamassa edullista polttoainetta alkumatkasta tutulla Neste-asemalla. Rajavyöhykkeen ensimmäisellä puomilla nuoret rajavartijat ovat pudottaa silmät päästään, kun esitän heille kaksikymmentäneljä kuorma-autoa sisältävän "pikkulapun". He kun ovat tottuneet orjallisesti kirjoittamaan jokaiselle ajoneuvolle yksilöllisen, monin leimoin ja allekirjoituksin varmennetun tunnistepaperin, joka sitten pitää esittää poistumistullissa.

Yhdistelmäpaperini kuitenkin hyväksytään ja niin koko kolonna pääsee rajavyöhykkeelle ja matkalle kohti tulliasemaa. Nuijamaalla rakennetaan parhaillaan uutta kansainvälistä tulliasemaa, joka valmistuttuaan tulee varmasti tehostamaan ja nopeuttamaan huomattavasti rajaliikennettä. Venäjän tullissa oikaisen ohi jonojen tervehtimään vuoropäällikköä, joka ilokseni osoittautuu samaksi mieheksi jonka kanssa asioin jo menomatkalla. Meidät muistetaan, ja hetken kuluttua saan luvan tuoda koko letkan kerralla puomien reunustamalle alueelle.

Ohitamme iloisesti muut Suomeen pyrkijät, jotka lienevät jonottaneet vuoroaan jo muutamia tunteja. Tarkastukset sujuvat nytkin ilman mitään ylimääräisiä konstailuja. Aikaa kuluu ainoastaan passien leimaamisessa. Kohta puomi kuitenkin nousee ja tullipäällikkö käy vielä ystävällisesti toivottamassa hyvää kotimatkaa. Kotimaan kamaralle päästyämme kokoonnumme vielä kerran Nuijamaalla K -halli Käävän pihalle. Onnistuneen matkan jälkeen eron hetkessä on annos haikeutta. Kaunis Karjala -laulun sävelet jäävät soimaan ilmaan autojen hajaantuessa kukin omille teilleen.

Matkalaisten mielissä siintelevät jo uudet keikat.