Nalle Sisu osa. II

Valtionrautatiet, kappaletavaran kotiinkuljetusta "Ovelta - Ovelle" jo vuodesta 1929 alkaen kuorma-autolla harjoittaneena, oli yksi luonnollisimmista Nallen käyttäjistä. Ensimmäinen Nalle-erä (15 kpl) ostettiinkin VR:lle vuonna 1957. Siihen aikaan VR:n kuorma-autotkin olivat vielä poikkeuksetta mustia, kunnes vuonna 1961 Rautatiehallitus vahvisti muiden, paitsi henkilöautojen uusiksi värisävyiksi "taivaansinisen" (Sadolux 18) ja harmaan (Sadolux 2). Henkilöautojen värisävy säilytettiin edelleenkin mustana.

Liikemerkki, jossa siivillä varustettu kiskopyörä ja sen yläpuolella kirjaimet VR, oli todella taiteellinen. Ovelta-Ovelle kilvet (ruotsinkielisellä alueella käytetyissä autoissa Från Dörr-Till Dörr) mitoitettiin tarkoin ja niiden sabluunoita säilytettiin Rautatiehallituksen huoneenrakennusjaostossa. Pelkistetympi liikemerkki, joka nähdään myös nyt entisöidyn Nalle Sisun ovessa otettiin käyttöön vuonna 1962, eli VR:n ollessa satavuotias.

Mikään itsestäänselvyys ei Nallen valinta kuitenkaan tuohon aikaan valtionlaitokselle ollut, sillä autojen(kin) hankinta edellytti paitsi tietysti jo talon sisällä pitkää teknistä ja taloudellista valmistelua ja esitysten kirjoittamista osastolta toiselle, myös rautatiehallituksen arvovaltaisen kollegion käsittelyä, ja jos niin päätettiin tämän jälkeen -esitystä valtiovarainministeriölle. "Kuten Rautatiehallitus on kolmessa erillisessä esityksessään valtioneuvostolle todennut. " Juhlavaa! Näin alkaa Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön kirje, jolla kerrotaan ml. Nalle-Sisujen hankintaan oikeuttavasta päätöksestä. Kuvaavaa tuon ajan kaupankäynnin kiemuroille on myös lehtikirjoittelu, joissa todisteltiin puolin jos toisinkin kotimaisen/ulkomaisen hankinnan edullisuutta; "Liikenneministerin mielestä kotimainen kuorma-autoteollisuus on nappikauppaa" otsikoi Viikko Sanomat ministeri Haapasalon toimikaudella vuonna 1971, englantilaisten Fargo- kuorma-autojen maahantuojan, Berner Oy:n napattua valtion 53 kuorma-auton tilauksen 1,2 miljoonalla markalla Sisun nenän edestä.

Nestekaasulla

1960-luvulla VR käytti autojen polttoaineena hyvin paljon myös nestekaasua. Bensiinikäyttöisistä autoista poistettiin polttoainesäiliöt ja tilalle asennettiin kaasupullotelineet. Kaasun käyttötarvetta ei sanellut yksinomaan ympäristöystävällisyys, kuten nykyaikana voitaisiin olettaa, vaan oleellisesti myös bensiinin hintapolitiikka. Myös näitä mustia Nalle-Sisuja oli hyvin paljon nestekaasukäyttöisinä, johon tarkoitukseen Nallen pitkäiskuinen moottori kohtuullisen hyvin sopikin. Toivo Kontola, VR:n trukkihuollossa noihin aikoihin asentajana työskennellyt kaveri kertoi, että Nalle oli ketteryydestään huolimatta myös hivenen ongelmallinen jako-autoksi; Nalle-Sisun lava oli kapea, kuten sen suunnittelijat olivat halunneetkin.

VR:n kappaletavaran kuljetukset alkoivat kuitenkin yhä enemmässä määrin tapahtua kuormalavoilla, jotka määrämittaisina alkoivat myös sanella auton lavan mitoituksen. Nallen lavalle ei mahtunut kahta kuormalavaa rinnakkain, koska sen leveys oli ainoastaan 1,85 m. Rautatiehallituksen autojaostossa suunniteltiinkin lavojen levittämistä vaadittavaan kahteen metriin, mutta tätä puuhaa ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Eräs erikoisuus oli VR:n rataosaston käytössä oleva Kisko-Nalle, alkujaan varmaankin raskaan, tavaravaunujen siirtelyyn käytetyn Kisko-Kallen mukaan ristitty nelivetoinen Nalle-Sisu, vm.1961 valmistusnumeroltaan 12 582. Nalle oli varustettu myös kiskopyörillä radalla tapahtuvaa liikkumista ajatellen. Veto tapahtui kuitenkin "kiskon selästä" auton omien kumipyörien avulla. Nalle oli rekisteröity, (RO-421) ja sen ovessa oli VR:n käyttämä tunnusnumero 3-104, mikä tarkoitti rata-osaston käytössä olevaa ajoneuvoa. Autoa käytettiin erilaisiin radan kunnostus- ja rakennustöiden vaatimiin kuljetuksiin, kunnes se 21.10. 1968 lopulta poistettiin ja myytiin myöhemmin huutokaupassa.

VR 6327, Ovelta ovelle-auto

VR:llä autojen ovissa käytettiin nelinumeroista tunnusta, jonka ensimmäinen numero ilmaisi, minkä osaston käytössä auto oli.3 tarkoitti rataosastoa, 6 liikenneosastoa jne. Vuonna 1967, siis aikaan, jolloin 32-vuotias Herra E. Presley jossakin Amerikoissa astui vihille 22-vuotiaan Priscillansa kanssa tai Euroopan puolella maailman moottorilehtien raati valitsi vuoden autoksi Fiat 124:n, Rautatiehallituksen liikenneosaston autoliikennejaostossa käsiteltiin "maakunnasta", liikenne- ja ratapiireistä lähetettyjä autonhankintaesityksiä. Osa esityksistä johti jatkotoimenpiteisiin, osa taas ei. Samoihin aikoihin DI Pertti Moll Tampereen katsastuskonttorilla kehitteli valokennoon perustuvaa liikennetutkaa korvaamaan "sitä kaupungin poliisin ainoata sekuntikelloa, joka sekin on rikki", kuten komisario Reino Oksanen joskus totesi, jatkaen valoisasti, että "onneksi Tampereen Poliisiurheilijoilla on sekuntikelloja, joita he tarpeen tullen lainaavat". Vaikeata oli siis noihin aikoihin poliisinkin valvontatehtäväänsä hoitaa.

11.1.1968 Valtioneuvosto, rahavaransa laskettuaan kuitenkin oikeutti Rautatiehallituksen tilaamaan Oy Suomen Autoteollisuus Ab:ltä 15 kpl:n erän Nalle-Sisu kuorma-auton alustoja kiinteällä hinnalla 20 612 mk kpl. VR oli tosin esittänyt hankittavaksi tarjousten mukaan huomattavasti halvempia (16 200 mk) Fargo FK 500 -merkkisiä kuorma-auton alustoja, mutta kotimaisuus oli sittenkin niin painava seikka, että tilaus käännettiin Valtioneuvoston toimesta kalliimpiin Nalle Sisuihin. Samaiseen, kaikkiaan 50-60 autoa käsittävään hankintasopimukseen sisällytettiin myös muiden valtion laitosten tarpeisiin tulevia Nalleja, mm. Posti- ja lennätinlaitokselle 34 kpl. Kulkulaitosten- ja yleisten töiden ministeriö suositteli tyypin KB-124 vaihtamista KB-121: ksi, koska kokonaispainoa oli korotettu 300 kg:lla, ollen siis nyt 6300 kg. Moottorina käytettiin Ford Traderista peräisin olevaa 4 syl. 84 hv/2800 rpm dieseliä, jonka suurin vääntömomentti oli 25,6 kpm (1700 rpm). -Nallen "tappaminen" oli tavattoman työlästä- kertoi Sisu-Auto Oy:stä Kalevi Kakko.

Tehtaan johto oli ties montako kertaa tehnyt päätöksen, että nyt ei Nallea enään valmisteta, kunnes taas ilmestyi joku tilaaja, kuten Valtion Hankintakeskus, jonka vaatimuksesta jälleen valmistettiin muutama kymmenen Nallea.

Tarinamme Nalle, VR:n viimeinen laatuaan, poistettiin lopullisesti käytöstä vuonna 1987. Koska se näin kuorma-autojen perinteen tallentamista arvostavan silmin katsottuna näytti kohtalaisen hyvältä aihiolta, enkä ollut toistaiseksi automuseollakaan samanlaista tavannut, puuhasin Rautatiehallitukselta autoa koskevan lahjoituspäätöksen (13.8.87) Vehoniemen Automuseosäätiölle. Näin saimme pelastetuksi talteen tämän palasen suomalaisesta kuorma-auton valmistuksen historiasta "näytiksi" tulevia sukupolvia varten. Auton- ja sen kanssa yhtäaikaisesti luovutetun pikkuruisen Volvon moottorilla varustetun Valmet-asemalaiturikulkuneuvon, otti vastaan säätiön perustaja Olavi Sallinen varsin mielellään.

Kunnostustöihin

Auto ei tietenkään ollut sellaisenaan mikään näyttelykelpoinen kuorma-auto, vaan pitkähkö käyttö- ja tietysti myös ajan hammas olivat tehneet tehtävänsä ja jättäneet jälkensä. Mu-seon kokoelmissa nyt oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen kotimainen jakelukuorma-auto, minkä vuoksi ryhtyi säätiön johtajaksi tullut Martti Piltz puuhaamaan sen entisöintikunnostusta. Koska säätiön omat rahavarat eivät olisi kuitenkaan antaneet myöten auton kunnostusta ainakaan vielä useampaan vuoteen, lähetti Piltz helmikuussa 1991 kirjeen Valtionrautateiden pääjohtaja Eino Saariselle, ehdottaen yhteistyötä Nallen saattamiseksi näyttelykelpoiseen kuntoon.

Pääjohtaja Saarinen, auto- ja moottorimies itsekin monet monituiset Päijänne- ja Artukaistenajot ajaneena ja useiden autoalan yhtiöiden hallinnossa toimineena, "ymmärsi yskän", ja niinpä auton entisöintikunnostus tilattiin VR:n Tampereen autohuollolta. Kirjeessään Piltz muistutti, että kuorma-auto täyttää 100 vuotta jo vuonna 1996, jolloin suomalaisenkin kuorma-auton olisi hyvä olla näyttävästi esillä.

Verkkainen alku

Nallen kunnostus aloitettiin maaliskuussa 1992 oikeaoppisesti kunnollisen työsuunnitelman laatimisella. Todettiin, että auto on ehdottomasti kunnollisen laadun aikaansaamiseksi purettava alkutekijöihinsä. Purkuvaiheen aikana sitten syntyi lista tarvittavista varaosista, joita Vehoniemen automuseosäätiön konservaattori Taisto Pantakoski ryhtyi tahollaan hankkimaan. Taiston asiantuntevia neuvoja myös kaivattiin monessa kohdassa.

Ohjaamon alaosa aiheutti purkajille "pehmeän yllätyksen". Pahimmin korroosion syömät kohdat olivat olleet piilossa lavan etupäädyn takana. Myös ovet olivat alaosiltaan melkoisen korrosioituneet. Puuha aloitettiin ohjaamon ja rungon hiekkapuhalluksesta, jotta kaikki pehmeydet varmasti saadaan esiin. Taisto Pantakoski rahtasi Sisu Autosta Helsingin Konalasta uudet ovet, jotka päätettiin sovittaa entisten tilalle. Sovittamien vaatikin sittemmin melkoisesti "kätten voiteita", sillä entisten ovien aukot olivat jonkin verran eri muotoiset kuin uusien. Muutamien "porttokäsittelyjen" jälkeen ne kuitenkin istuivat kohtalaisesti. Toimivat kuin kassakaapissa. (Ei yhtä jäykät, mutta -tiiviit). Autosähköasentaja Markku Voimala otti auton sähkölaitteet käsittelyynsä.

Perustarkastuksen saivat kokea sekä laturi, käynnistinmoottori, korin johtosarjat, mittaristot ja suunnilleen kaikki missä virta kulkee. Moottori ja voimansiirto olivat ajon jäljeltä kohtuullisessa kunnossa, joten ne päätettiin jättää rauhaan, vain öljyt vaihdettiin. Ja tietysti se pakollinen täysmaalaus. Pitkähkön seisontakauden vuoksi niin perusteellisesti kiinni ruostuneen kytkimen kanssa taisteli korjaamomme Sisu- expertti Pentti Ali-Löytty hyvän aikaa, ennenkuin se suostui irtautumaan vauhtipyörästä. Alustan puolella suurimmat työt tehtiin jarrujen kanssa. Rummut olivat melko huonossa kunnossa joten ne sorvattiin. Kaikki jarrusylinterit kunnostettiin, osa uusittiinkin. Myös alipainetehostin tarkistettiin. Käsijarrun panta, jonka kardaaniakselin ympärille kiristyessään pitäisi pidätellä autoa vielä mäessäkin, ja jopa kuormattuna, sai myös uuden kitkapinnan.

Loppukiri

Kuten yleensä, niin tässäkin työssä rauhallisen alun jälkeen tuli pikku kiire. Nallea oli kunnostettu vain, kun muita töiltä jäi aikaa. Korjaamollahan aina silloin tällöin syntyy puolituntinen ns. " luppoaikaa" ja silloin on hyväksi jos "nurkassa on joku pitkä projekti" odottamassa. Olihan koko Nallen entisöintiprojekti saanut alkunsa museonjohtaja Martti Piltzin aloitteesta, joten tuntui varsin oikeudenmukaiselta pyrkiä myös palauttamaan kunnostettu auto juuri hänelle. Ajallinen takaraja vain lähestyi huolestuttavasti Martin päätettyä jättää Vehoniemen Automuseosäätiön ruori seuraajalleen. Seppopari Tiilikainen - Hautakorpi ryhtyi ahertamaan ohjaamon ja päälirakenteiden parissa. Ja saivatkin ahertaa monta pitkää iltaa.

Alkuperäisestä lavasta oli jäljellä ihan liian vähän käyttökelpoista, joten se päätettiin valmistaa alusta alkaen uudelleen. Auton hankinnan aikaiset lavojen piirustukset sattuivat vielä löytymään VR:n pääkonttorin - sen entisen Rautatiehallituksen - arkistosta, muiden hankinta-asiakirjojen keralla. Lava siis valmistettiin täysin alkuperäisen mukaiseksi. Tässä vaiheessa sitten käytiin myös eräs perusfilosofian määrittely. Autohan olisi voitu entisöidä toista, ehkä yleisemminkin käytössä ollutta saman mallista yksilöä vastaavaksi, tai sitten juuri samanlaiseksi, kuin tämä nimenomainen yksilö on ollut.

Tässä tapauksessa museoitu auto tulee pysymään museonkin kokoelmissa VR:n tunnuksin varustettuna näyttelyesineenä, siis orginaalina Ovelta-ovelle -autona, joita on liikkunut useita kymmeniä kaupunkiemme kaduilla, joten vain alkuperäinen VR:n kappaletavaralava voisi kuulua silloin itseoikeutettuna tämän yksilön varustukseen. Kuten aina näissä hommissa, joku yksittäinen osa tekee kiusaa loppuun saakka. Nallen etupuskuri osoittautui yllättävän vaikeaksi hankittavaksi. Kunnostusta aloitettaessa paikallaan ollutta raskasta U-palkkia emme sen ilmeisestä järeydestä huolimatta enää kelpuuttaneet. Reilun parinkymmenen autopurkaamon läpi kahlattuani keksin soittaa Joensuuhun, Wanhat Sisut -kerhon perustajajäsenelle ja Veteraanikuorma-autojen Seura ry:n edelliselle puheenjohtajalle Olavi Piipariselle ja heti tärppäsi. Olavin oma Nalle on entisöintikunnostuksensa alkuvaiheessa, joten siitä hän irrotti puskurin lainaksi, kunnes toinen jostakin löytyy.

Sellaista se on - Veteraanikuorma-autohenki!

Teksti: Wexi Hoppula